8/24/2015

Syö minut

Joskus, tai aika usein jos on minä, on hetki jolloin pitää saada kynsille jotain helppoa - ja nopeasti. Nämä hetket yleensä päätyvät joko siihen, että kello alkaa olla 2 yöllä ja kaivat akryylimaaleja esille, jotta voit tehdä 3D-kuvioiduille leimadecaleille pieniä muotokuvia ihmisistä ja idea "helposta ja nopeasta" on kadonnut pääsi sisältä jo 6 tuntia sitten. 

Vaihtoehto kaksi on se, että oikeasti onnistut tekemään jotain nopeaa ja helppoa. Itselleni tämä tarkoittaa yleensä joko glitterliukua tai leimaamista, joista jälkimmäisenä mainittua tuli tässä pikalakkauksessa hyödynnettyä. Olisi ollut toki ihan okei, jos olisin valinnut jonkun erottuvamman lakan leimauksiin. Nyt näistä muodostui lähinnä pikainen nailfail. 


Olin juuri saanut postissa MoYoun Alice-kokoelman laattoja, joista yhdessä oli tällainen kiva keksikuvio. Keksejä, sekä teksti "eat me". Paha vaan että leima ei erotu ollenkaan kynneltä ja pikaisesti katsottuna kynsillä näyttäisi olevan epämääräisiä röpelöreunaisia pahvilaatikoita. Ei hyvä. 


Pohjalakaksi valikoin hemppislilan Rumple's Wiggin' -lakan OPIlta. Kynsillä on 3 kerrosta lakkaa, jonka päälle lisäsin vielä KBShimmerin glittertopperia tuomaan edes jotain spesiaalia kynsistöön. Tiedä sitten, olisivatko leimat onnistuneet vähän paremmin ilman tätä lisäkimallusta? We'll never know. 

Rumple's Wiggin' -- I Only Have Ice For You -- 2030

 Onneksi nailfaileja ei ihan niin usein kuitenkaan tapahdu ja nämäkin kynnet pääsin uusimaan seuraavan päivän jälkeen taas ajan kanssa. Ja on niitä pahempiakin mokia nähty! 

xo, Milja

4 kommenttia:

  1. Hahaa, repesin niin tuolle vaihtoehto ykköselle - niin tuttu tunne :D Mutta mun mielestä nää on tosi nätit, tuo keksileima on syötävän söpö ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi söpö leima! Kiitti :D Eiköhän jokainen tiedä ton ykkösvaihtoehdon fiilikset aina toisinaan.. :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥