Tänään blogissa kuitenkin turistaan lumentulon sijaan ihan toisenlaisista ilmiöistä taivaalla, nimittäin yhdestä kirkkaimmasta tähdestä, jota Maalla on koskaan ollut kunnia päällään kantaa. The one and only - the man who sold the world, fell to Earth, the Starman. Yksi henkilökohtaisista sankareistani, suurimmista idoleistani, henkilöistä joita arvostan eniten tässä maailmassa, David Bowie, jätti suuren aukon lähtiessään niin meihin tavallisiin pulliaisiin kuin musiikkimaailmaankin. Ja oma tapani kunnioittaa on tietenkin maalailla hieman Aladdin Sane -tyyliä kynsille, sillä parempaakaan tapaa en oikein löydä.
David Bowieta on meidän perheessä soitettu jo siitä asti kun olin pieni, sillä isäni on aina kuunnellut paljon kaikennäköistä rockia. Ja meidät lapsoset on pienestä pitäen sille altistettu, oli se sitten vinyyleitä soitellen tai kitaralla itse soittaen. Musiikki on aina ollut meillä tärkeää ja aina jotenkin läsnä.
Erityisen tärkeää musiikki oli mulle teinivuosinani. Se oli varmaan ainoita asioita, joiden takia näin kepeästi sanottuna olen vielä tässä - yhtään valehtelematta. Olen pienen elämäni aikana käynyt läpi kaiken psykiatrisesta hoidosta, itsetuhoisuudesta, olemattomasta itsetunnosta, idioottimaisista kokeiluista, kiusattuna olemisesta, yksinäisyydestä, ensirakkauden itsemurhasta, siitä tuskasta että en koskaan päässy niihin hautajaisiin koska kyseinen henkilö sattui olemaan samaa sukupuolta kuin minä, henkisestä ja fyysisestä kivusta, särkyneestä mielestä, tyhjyydestä, kaikesta inhottavasta ja paskamaisesta mitä elämällä on koskaan ollut tarjota. Ja niinä hetkinä, kun läsnä ei ole ollut muuta kuin se oma, täysin sekaisin oleva pääkoppa, on mulla ollut musiikki.
Tälle aikoinaan seksuaalisesti hämmentyneelle, epävarmalle, ongelmaiselle ja kivusta turtuneelle ihmiselle on ollut sanoinkuvaamattoman tärkeää, että maailmassa on ollut sellaisia henkilöitä kuin David Bowie. Se, että outous ja kyseenalainen olemus voi olla siistiä, mahtavaa ja upeaa, on korvaamattoman tärkeää. Se antaa meille kaikille muille voimaa olla juuri sitä, mitä me ollaan. Yhtään häpeilemättä, yhtään anteeksipyytämättä, helvetin ylpeänä ja omilla jaloillamme seisten. Se antaa meille mahdollisuuden olla olemassa. Ihan pelkästään se, että mulla on ollut mahdollisuus lukittautua huoneeseeni kuunnellen Space Odditya on voinut pelastaa mut.
Ja jos yhdenkään niiden artistien, joita tänäpäivänäkin kuuntelen, innoittajia on ajan saatossa kysytty, on jokaisella yhteinen tekijä: David Bowie. Eli sen lisäksi, että hänen omalla musiikillaan on ollut muhun suuri vaikutus, on tämä vaikutus tuonut maailmaan runsaan mitoin niitä muitakin artisteja, joilla oli osansa mun ja monen muun elämässä ja niiden pelastamisessa.
Se, että tänäpäivänä voin sanoa yhtään valehtelematta rakastavani itseäni, olevani ylpeä outoudestani, ja että voin haistattaa kaikille pitkät jotka eivät ansaitse mua elämäänsä, on sille pienelle ja heikolle Miljalle valtava, suuri ja mahtava ihme. Ja mä en voi muotoilla sanoiksi sitä ylitsevuotavaa arvostusta, jota mulla on Bowieta kohtaan. Ja mä en voi myöskään kiittää tarpeeksi siitä, mitä meillä on tällä hetkellä maailmassa Bowien ansiosta. Enkä voi kiittää tarpeeksi siitä, että Bowiella on ollut äärettömän suuri osa ja merkitys siinä, että ylipäätään kirjoitan tätäkin postausta.
Kiitos.
You really did blow our minds.
