4/29/2015

Kaaoksen jälkeen

Kohta on vierähtänyt tasan kuukausi siitä, kun muutin eläintarhani kanssa toiselle puolelle Helsinkiä asustelemaan. Suurin muuttokaaos onkin jo takana, eikä yksiössäni ole enää mahdotonta liikkua pahvilaatikkomereltä. Jokainen paikka ei enää näytä ihan pelkältä laatikolta, vaikka poikkeuksiakin toki löytyy ja muutama väliaikaisratkaisu on yhä erittäin hyvässä käytössä. Kuten eteisestä löytyvä mikro kera leivänpaahtimen. 



Kynsilakkani ovat joutuneet erittäin huolestuttavasti hunningolle ja unohduksiin ja ne majailevat yhä pakattuina nätteihin Subway-bokseihinsa. Lakkojen purkamisen tuoma ahdinko ja työ- sekä muuttokiireet yhdistettynä ovatkin myös pitkittäneet lakkausnopeuttani huomattavasti, ja huhtikuussa olenkin lakannut kynnet vissiin vain kahdesti tai kolmesti. Ihan käsittämätöntä! Ei varmaan tarvitse hirveästi siis avata blogin hiljaiseloa osaltani... :D Eilen illalla väsäsin kuitenkin jotkut superpikaiset kynnet, koska lakkaushimotus alkoi nousta liian korkeaksi. 


Löysin tänään myös täysin epäloogiseen paikkaan sijoittamani muistikortinlukijan, joten pystyin vihdoin heittämään kuvat myös koneelle asti ja näin ollen sain tännekin asti jotain sisältöä. Koittakaahan ignoorata etusormen kärkikuluma, vaikkakin näky on kieltämättä aika karsea. Lakat valikoituivat lakkaukseen pitkälti sillä, että olivat ensimmäisessä laatikossa jonka avasin. Okei, siellä oli pelkkiä crackleja ja pari hassua lakkaa, joka ensin pisti hieman tragikoomisuudessaan ketuttamaan, mutta sai näistä sentään jotain kyhättyä. :D 


Valolaatikkoni loistaa yhä poissaolollaan, joten räpsäsin kuvat nopeasti täällä sateisessä ah-niin-ihanassa kevätsäässä omalla parvekkeellani. Onneksi päivänvaloa on edes jotenkin, niin kuvista ei tullut ihan pelkkää puuroa. 

Päällyslakaksi kokeilin Outlet-messuilta femmalla ostamaani Essien Good to go -pikakuivattajaa. Osottautui varsin passeliksi kaveriksi! Suosittelen, mikäli jostain alehintaan sattuu löytymään. 

Flirty Feminity, This Gown Needs A Crown, A Cut Above, Good To Go

Toivottavasti tämä ympärilläoleva kaaos nyt hieman hellittäisi ja pääsisin edes jonkinlaiseen postaustahtiin takaisin. :) Siihen asti, au revoir! 

Loppuun vielä hölmistynyt kissa. 



xo, Milja 

4/18/2015

Kynnet pienen pojan juhliin

Tänään oli mun ihanan pojanpoikani ristiäiset. Mä pähkäilin pitkään, että minkälaiset kynnet tekisin, koska en tosiaankaan halunnut käyttää pelkkää vaaleansinistä. Mua niin riepoo, kuinka värit eritellään tyttöjen ja poikien omiksi. Hiisi. Kaikki saa tykätä siitä väristä kun huvittaa, eikä kenelläkään pitäis olla siihen mitään sanottavaa. Muutenkin ärsyttää, jos poika haluaa olla vaikka balettitanssija, niin kauhistellaan sitä sillä verukkeella, että baletti olisi vaan tyttöjen harrastus. Ketut sanon minä!! Tyttö voi olla rekkakuski tai muurari jos siltä tuntuu ja poika manikyristi, niin!! *lakkaa paasamasta Heidi ja mene asiaan*

Kyselin hieman vinkkejä Facebookin Kynsikoristelut- ryhmästä ja sainkin mainioita ehdotuksia. Kiitos vaan niistä.
Väreiksi ehdotettiin hempeitä sävyjä melkein joka väristä. Mutta en halunnut tehdä vain yhdellä värillä, joten päädyin ensin pastelliskittleen. 
Vaikka värit ovatkin hempukoita, halusin myös koristella kynnet jotenkin. Vaikka kynsilläni olikin nyt "vauvamaiset" sävyt, tuli koristeettomista kynsistä silti mieleen enemmän Avec-pastillit, kuin vauva.
Koristeluryhmässä ehdotettiin teddynalleja, jotka halusinkin heti ottaa yhdeksi aiheeksi. Toteutus kävi helposti, sillä muistin että mullahan on teddynalle aiheisia siirtokuvia. Jipii!
Helistimen kuva oli myös yksi ehdotus. Toteutin tämän puoliksi. Tein dotting toolilla kelta-valkoisen kukan ja sille kasvot. Tiedätte varmaan ne perushelistimet, joissa on naamallinen kukka?
Yhteen kynteen laitoin vain yhden sydämen muotoisen strassin, kuvastamaan rakkauttani tuohon pieneen ihmiseen :) 
Sitten olikin jäljellä enää peukalo... Mitäpähän... Ensin ajattelin kirjoittaa pojan tulevan nimen, mutta sen hautasin heti, koska en todellakaan osaa kirjoittaa vasurilla ja vielä jollain sudilla! Joo morjens. Aloin käymään läpi leimauslaattojani ja löysin oivan kuvion MoYou Londonin Pro 15 -laatasta. Mikäpä olisi vauvamaisempi kuin kumiankka :D Tosin jouduin valitsemaan neljästä ankasta yhden. koska en halunnut Andy Warholmaista neljän ankan kuvaa kokonaan juuri nyt kynnelleni. Sitten iski väriongelma. Keltainen ankkahan olisi ollut paras, mutta mokoma ei erottunut kynnen nudesta lakasta.. Lopulta erinäisten kokeilujen jälkeen, päädyin mustaan leimaan, joka kyllä hieman mua vauvakynsissä alkuun hirvisti, mutta päätin pehmentää mustarajaista kumilelua pojan nimen etukirjaimella, sekä erilaisella sydänstrassilla, kuin mikä pikkurillissä on. Eikä se ankka nyt niin synkeältä sitten näytäkään :)




Tein nämä kynnet tuttuun tapaan keskiyön jälkeen, joten hieman unisena unohdin rasvata homman jälkeen kynsinauhat ja sen huomaa :P

Ja unisena tein myös muutaman emämokan leimailussa, joten 829 kerran jälkeen, lakka oli jo hieman kärsinyt peukalossa. Ja tämän huomasin vasta valokuvista -.-


Rami Tero Samulin ristiäisiin tekemäni kynnet valmistuivat näillä;


  • China Glaze - Strong Adhesion Base Coat
  • OPI - You're So Vain-illa (peukalo)
  • OPI - Gargantuan Green Grape (etusormi)
  • Depend - 245 (keskisormi)
  • Orly - Bon Bon (nimetön)
  • Kone Helsinki - Soft Pink (pikkurilli)
  • Essie - Aruba Blue (peukalon R-kirjain)
  • OPI - Good Grief! (helistinkukan keskusta)
  • China Glaze - White On White (helistinkukan terälehdet)
  • China Glaze - Liquid Leather - helistinkukan kasvot
  • Musta Konad-lakka
  • MoYou London Pro 15-laatta
  • Teddykarhuisat water decalit
  • Pieni vaaleanpunainen ja isompi tummanpunainen sydänstrassi
  • Dotting toolit
  • Born Pretty Storelta saamani koristelusiveltimet
  • Seche Vite

Minä ja mun ihana pojanpoikani Rami <3

Minkälaisia ristiäiskynsiä te olette tehneet ja toimiko nämä mun lakkaukset mielestäsi ollenkaan? :)


4/01/2015

Yöllinen levoton pikapostaus

Elämäni on ollut todella hektistä tässä viimeaikoina ja musta tuntuu, etten kerkeä istua aloillani kuin korkeintaan tunnin per päivä. :D Muutan tässä loppuviikosta omaan somaan yksiööni eläintarhani kanssa, ja tässä on jos minkälaista säätöä ollut alla. Toivon, että kun pääsen asettumaan pääsiäisen jälkeen kunnolla aloilleni uuteen asuntoon, niin minulla riittää aikaa myös tälle bloginpoikaselle. 

Kynsiäkään en ole oikeastaan lakannut, joten tähän postaukseen kaivan kynnet onneksi suht loputtomasta kynsikuva-arkistostani. Sieltä löytyy postaamatta mm. myös uudenvuodenkynteni.... 


Tänään siis hieman nörttikyntösiä peliin. Olen suuri Doctor Who -fani, ja päätin toteuttaa teemaan sopivat kynnet jostain yöllisestä mielihalusta johtuen. Näiden näpertelyyn meni tovi jos toinenkin, mutta viihdyin kynsien kanssa hyvin sen ajan, kun niitä pidin. 

Käytetyt lakat: 
Zoya - Song 
Dollish Polish - It's Bigger on the Inside 
Dollish Polish - The Angels Have The Phone Box 
China Glaze - Hi-Tek 
Gina Tricot - White 
+ akryylimaalit. Pikkurillin ja etusormen leimat MoYoun geek 07 -laatasta. 
+ Seche Vite 

Mun oli vaan pakko ahtaa näihin kynsiin noita omistamiani DW-teeman mukaan nimettyjä Dollisheja, ihan vaan koska. :D 


Löytyykö lukijoista muita Whovianeja? ;) 

Loppuun vielä Kaisan blogista temmattu parin kysymyksen "haaste" iltaa virkistämään. Koska nukkuminen on ihan yliarvostettua. 

Näitä Kaisa utelee: 
 
1. Julkkis, jonka tyyliä ihailet ja miksi?
- Vaatetyyliä, oletan? Esimerkiksi Troian Bellisario on aina yhtä täydellinen asussa kuin asussa, kuten myös Shay Mitchell. Sieviä vaatteita ja kivoja tyttöjä. Ja mun on pakko myös sanoa mun ehdoton numero 1 kaikissa julkkistavoissa ja tyyleissä, eli Jared Leto. Ihan vaan koska Leto. 

2. Seksikkäin väri kynsillä?
- Pornopunanen tietty. 
 
3. Minulla ja miehelläni on ikuisuuskiista. Sanotteko te ASUNTOAUTO vai MATKAILUAUTO?  Tasapuolisuuden nimissä en kerro kumpi meistä sanoo kumpaa, mutta haluan saada tukea väittämälleni.
- Siis en ole koskaan kuullutkaan sanaa 'matkailuauto'. Sanooko joku oikeasti niin? :D Kaisa? :D 
 
4. Ensimmäinen asia, joka sinulle tulee mieleen blogistani?
- Oikeastaan mulla alkaa soimaan päässä American Horror Storyn Freakshow-seasonin tunnusmusat.. :D Mutta tietty tulee mieleen ihana Kaisa ja eräiden ruumiinosien tunnustelu. Ja vesimarmorointi. :D  

5. Mitä sinulla on päälläsi kun nukut?
- Kissoja. Naisia. (just kidding.) Kissat nyt sentään on ihan tosiasia, peittokin löytyy jos en ole potkinut sitä pois niinkuin teen aina keskimäärin 5 kertaa yössä. Jos on kylmä, niin pyjama, jos on kuuma niin nukun alasti. Jos oon kylässä niin jotkut tommoset yöshortsit ja joku toppi, koska voisi olla absurdia nukkua jonkun olohuoneen lattialla alasti. Mä tiedän Kaisa että sä nukut alasti, onko tää joku semmonen kysymys että haluat tietää sun kohtalotovereita tai muutenvaan päästä kuvittelemaan kaikki kuumat bloggaajat vähissä vaatteissa..? :D 
 
 
Mun aivot ei nyt kykene miettimään tähän mitään viittä järkevää vastakysymystä, joten pahoittelen tätä tajunnanvirran huonoutta. :D 

1. Mikä on paras tapa valmistaa kananmuna? 
2. Onko sulla jotain noloa tai muutenvain omituista tapaa? 
3. Hämmentävin uni, jonka olet nähnyt hetkeen? 
4. Minne haluaisit matkustaa, ja miksi? 
5. Minkä bändin/artistin/esiintyjän - mukaanlukien jo kuolleet - haluaisit nähdä livenä, jos voisit valita vain yhden? 


TSÄDÄÄM nyt menen nukkumaan. Öitä. :D 

xo, Milja