5/28/2013

Kynsibloggaajien miitti 25.5.

Noniin, nyt sitä kaivattua miittipostausta! 

Lauantaina tosiaan kokoonnuttiin sinne Hakaniemeen upeiden erilaisten ihmisten kesken. Yhteensä meitä oli 15 bloggaajaa, jonka lisäksi kanssamme iltaa oli viettämässä pääsponsorimme Trade Trackerin puolelta kaksi Lotta-nimistä henkilöä. Lotat toimivat miitin järjestäjien Sissin, Suvin, Sinikilpikonnan ja Shinyn seurana käytännönasioiden hoitamisessa; kaatoivat ahkerasti tuomaansa Fresitaa laseihimme ja olivat varanneet meille ihanat tilat halukkaille jatkajille yökerho Namusta. 

Sinikilpikonnalle kunniaa muutamien kuvien ottamisesta joita tässäkin postauksessa näkyy (tunnistaa helposti vesileimasta kuvassa kuten huomattavasti paremmasta kuvalaadusta). Itse otin kameran mukaan mutta räpsin huomattavasti vähemmän kuvia kuin muut, ja kamerani kuvanlaatu ei ole mitään mestariluokkaa. 


Ilta aloitettiin Trade Trackerin tarjoamilla juomilla ja odottelemalla viimeisiä miittiläisiä paikalle.



 Sissi oli myös väkertänyt meille oikein hienot nimikyltitkin, joista jokainen pystyi tarvittaessa lunttaamaan keskustelun toisen osapuolen blogin ja nimimerkin. Itse olen vielä niin ummikko blogipiireissä että luen suhteessa harvoja blogeja ja suurin osa miittiläisistä olikin minulle suht tuntemattomia. 



 Kaikkien miittiläisten saavuttua paikalle ja pienten esittelyiden jälkeen siirryttiinkin sitten syömään. Itse en ollut vielä sapuskoinut mitään koko päivänä, ja kellon ollessa yli viisi alkoi kieltämättä jo vähän olla nälkä. Onnekseni järjestäjät olivat valmistaneet toinen toistaan ihanampia naposteltavia. Tämän lisäksi miittiin oli saatu Kakku & Leipä Keisarilta superhyviä patonkeja ja vuokaleipää. Nam! Tarjolla oli siis vaikka mitä.




Ruokailutilatkin oli saatu somistettua kukka-asetelmin. Ihan mieletöntä panostusta!




Ruoan lisäksi kuvailin myös nälkäisiä miittiläisiä. :-)

Tällaisia herkkuja syötiin :P



Jälkkäriksi oli tosiaan kahta ihanan näköistä (ja makuista!) Kakku&Leipäkeisarin kakkua. Itse söin tosin vain toista, mansikkakermakakkua, sillä vaikka juustokakkuja kuinka rakastankin oli tuohon yksilöön onnistuttu yhdistämään suurinpiirtein kaikki josta en pidä; pähkinät, sitruuna ja mango. :D Mansikkakermakakku oli kuitenkin todella herkullista, ja kuulemma juustokakku vielä sitäkin parempaa. Tarjolla oli myös mansikkakermalla koristeltuja sitruunamuffinseja, nom! 




Ruokailuun vierähtikin sitten pari tuntia kaikkine kahvitteluineen. Samalla päästiin myös ihailemaan Murmiksen paikalle tuomaa lakkakokoelmaansa, swatchitikkujen muodossa tottakai. Itse taisin löytää parit ihanat tikkujen joukosta himotuslistalleni, enkä yhtään ihmettele jos muutkin löysivät.



Ruokailun jälkeen siirryttiin arpajaisten myötä myös goodie bagien jakoon. Näistä sitten enemmän seuraavassa postauksessa, tämä postaus on pelkästään miittitunnelmien jakamiseen. ;-) Pöydällä oli kuitenkin esillä tällaisia herkkuja:



Goodie bagien jaon jälkeen alkoi tietenkin vaihtokaupat. Itse en tullut vaihtaneeksi mitään, vaikka yksi lakka olikin hilkulla. :-) Vaihtokauppaa seurasi luonnollisesti myös miitin kirppisosuus, josta tulin kotiuttaneeksi myös kaikenlaista ihanaa. Niistäkin lisää sitten myöhemmin. :-) 

Koska tilat olivat meille varattuina kello 22 asti, ehdittiin myös kirpparin jälkeen vielä nauttia toistemme seurasta Hakaniemessä.



Tultiin myös tietenkin ottaneeksi kynsikuvat miittiläisten kesken. Kuvasta puuttuu Suvi, joka ei halunnut ottaa osaa ryhmäkyntisyyteen.



Tämän jälkeen siirryttiinkin sitten sinne Helsingin keskustaan päin ja Namun tiloihin. Kaikki eivät sinne kumminkaan päätyneet. Säästän teidät nyt kumminkin pahimmalta kuvasaasteelta illan jatkoilta koska materiaali ei ole niin julkaisukelpoista. Tässä kumminkin nyt edes yksi kuva loppuillalta. :-D




Kaikenkaikkiaan ilta oli todella onnistunut, kiitos kaikille järjestäjille, miittiin osallistujille ja sponsoreille! Tässä vielä kuva miittisponsoreista: 






Ja tässä myös vielä muiden miittiin osallistuneiden blogiosoitteet: 

Shiny Nail Art
Passion For Nails
Sinikilpikonna
Better Nail Day
Life And Nails
Bambi likes to Polish!
Embosnails!
Nails1820
Jos edes kynnet...olisivat kunnossa
Adventures in Sinilandia
Sulokynnet
40 kynttä
Lilaa lakkaa
Rakkaus kynsiin
 



xo, Milja

11 kommenttia:

  1. Ahhah, kukahan toi pallinaama on jatkokuvan oikeassa reunassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, mutta ainakin on silmät auki ja suu kiinni! :D

      Poista
  2. Tulihan se miittipostaus sultakin! :) Mukavasti tarinoit, ja kiva nähdä vähän uusia otoksia... Hauska nähdä että allekirjoittanutkin on ollut edukseen ainakin yhden kuvan verran. Taidan kopsata kuvan sulta talteen itsellenikin, koska omissa valokuvissani en tietysti esiinny yhdessäkään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli musta niin hyvä kuva että oli pakko laittaa tähänkin :) Senkun nappaat siis talteen. Multa löytyy kyllä susta muitakin kuvia, ne on kyl sit niitä missä halaat jotain mystistä 6l vodkapulloa...

      Poista
    2. Heh hee, ne olis ehkä(?!) hupaisa nähdä mutta varmasti hyvä valinta ettet laittanu niitä postaukseen! :D

      Poista
  3. Ahahaa :D toi Namu-kuva :D Joo, mullakin on niitä "ei niin julkaisukelpoisia" kuvia jonkin verran :D ...Mutta hei oli aivan mahtava ilta ja oli kiva tavata! :)

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä niin huippu ilta, harmi, että jouduin luovuttaa :D Tein sen kuitenkin ajoissa sentään ;) Kiva kun sulla oli omiakin kuvia tässä, aika moni on mennyt kyllä Sinikilpikonnan kuvilla, vaikka kauniita ne olikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän melkein nolotti noiden omien kuvien laittaminen kun Sinikilpikonnan on niin hienoja ja täydellisiä. :D Mutta hyvä että tykkäät.

      Poista
  5. Hehee, näitä on niin hauska lukea! Munkin kuvat tuntui aika epäonnistuneilta verrattuna noihin Sinikilpikonnan ottamiin, mä en vaan hallitse mun kameraa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥