5/05/2015

Kevät on täällä :)

Kertakaikkisen ihanaa kevättä kaikille teille! Ihania ilmoja ollut ja kevät tuoksuu niin hyvälle :) Ja kohta on kesä! En malttaisi odottaa. 

No mutta, pääasiaan. Eli siihen että sain kolme swatch-tikkua pois käyttämättömien purkista!
Halusin kovasti leimata jonkun koko kynnen kuvion, joten tässä manissa lähdin kuvion etsinnästä liikkeelle ja aloin käymään läpi leimauslaattojani.
Mieluisan löydyttyä aloin käymään tuota käyttämättömien lakkojen tikkupurkkia.
 Ensin valitsin kaksi ihanaa lakkaa ja ajattelin, että leimaan niistä toisen päälle mustalla lakalla. Lakkoja aikani tuijotettua ja asiaa pohdittuani, tulin tulokseen, että eihän se olisi sopinut ollenkaan! Onneksi keksin ratkaisun nopeasti. Muistin, että joku oli sanonut China Glazen Romantique-kokoelman lakkojen olevan varsin kelvollisia leimauksessa, joten ei kun lakkahyllylle ja nappaamaan se sopiva.
Tämä mani oli ihan kummallinen! Se meinaa ei kettuillut mulle kertaakaan ja kaikki lakat asettui ilman mitään vastaanväitteilyitä nätisti kynsille. Olen edelleen hieman äimistynyt, mutta en tosiaankaan valita! Yleensä tulee edes joku pieni vastoinkäyminen lakatessa, mutta nyt kaikki sujui mainiosti.
Katsokaapas siis mitä sain aikaiseksi.





Käytössä olivat

  • Mereneid Sari Calcium Rich Curing Laquer
  • Mereneid Sari Base-Coat Ridgefiller Rose
  • piCture pOlish - Eyre
  • OPI - Next Step...The Bikini Zone
  • Apipila by Mimax 01- laatta
  • China Glaze - Harmony (leimaukseen)
  • Seche Vite
Valitettavasti en saanut Eyren upeutta ihan kokonaan tallennettua kuviini. Kyseessähän on hyvin holoisa sini/violetti duochrome  Tuo violetti loistaa poissaolollaan kuvissa :(
Mutta toivottavasti saatte silti jonkinlaisen kuvan lakasta.







2 kommenttia:

  1. Oi, kuinka kaunis lakkaus! Ja kyllähän tuo Eyren upeus hyvin tulee esiin näissä kuvissa, varsinaista tuijotuskamaa kyseinen yksilö <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥