4/26/2013

Violettia kahdella tapaa

Sataa, sataa ropisee, pilipilipom!!
Jotenkin ihana olla sisällä lämpöisessä ja kuunnella sateen ropinaa avonaisen kissanluukun kautta valokatetta vasten :) Hieman häiritsee Jälkikasvuni Kaalepin pelaaman sotaräiskinnän äänet, mutta... Näillä mennään.

Ja sitten niihin kynsiin.
Ensin ensimmäinen ruffian-manikyyrini, joka onnistui ensimmäiseksi yritykseksi ihan mukavasti. Seuraavalla kerralla sitten vielä paremmin.
Alle laitoin Butter Londonin ihanan Diamond Geezerin, oikein oivasti kynnen pinnalle soljuvan foil-lakan. Ei ole turhaan mulle Milja kehunut Butter Londoneiden laatua!  Päälimäiseksi lakaksi valitsin China Glazen, Cirque Du Soleil Worlds Away-kokelman Creative Fantasyn. Tämä on oikein mukavasti käyttäytyvä, hieman mattamaiseksi kuivuva violetti lakka. Ruffianini halusin vielä koristella jotenkin. valitsin ensimmäistä kertaa, ihan kokeilumielessä, tavalliset askarteluun tarkoitetut ääriviivatarrat ruusukuviolla. Ja koska tarrat olivat kynnelle liian suuria, leikkasin ruusujen varret poikki ja sommittelin ne jatkumaan seuraaville kynsille. Onhan tuo ruusu hieman suuri kynnelle muutenkin, mutta idea kuitenkin toimii ja jos joskus tulisi ostettua pienempiä ääriviivatarroja, toimisi ne mahtavasti kynnellä.

Näillä kynsillä osallistuin Facebookin Lakkaushaaste-ryhmän kukkakynnet-haasteeseen

Ruffian syntyi näillä tarvikkeilla
  • Kiss Diamond Hard Base Coat
  • Butter London - Diamond Geezer
  • China Glaze - Creative Fantasy
  • Ruusuiset ääriviivatarrat
  • Eveline - Nimihirviöpikakuivattaja


Sitten aivan erilaiset violetit kynnet.
Mulla ei ole oikein kunnon hologrammilakkoja yhtään kappaletta! Voitte vain kuvitella kuinka paljon sellaisia haluaisin. Ainoa edes vähän sinne päin oleva lakkani on yksi Flormarin Holographic-lakoista, joista ei nimestään huolimatta kyllä holoa juurikaan löydy, paitsi tästö yhdestä. Ja onkos lakka ihanan värinen? No on!! Tämä pääsi ensimmäistä kertaa mun kynsille ja nyt mietinkin, miksen ole ennen tuota ihanuutta käyttänyt o_o
Lakan kaveriksi valkkasin uuden uutukaisesta leimauslaatasta upean riikinkukonsulka-kuvion. Kuvion alle töpöttelin sienellä pikkuisen Max Factorin Fantasy Fireä, mutta se mokoma jäi aikalailla piiloon tuon riikinkukonsulan "silmän" alle. Tuo leimauskuvio on kyllä kooltaan aika hurja. haluaisin nähdä kynnen jolle se mahtuu kokonaan :D Itselläni se mahtui kahdella kynnelle.

Nämä kynnet taasen päätyivät osallistumaan samaisen Lakkaushaaste-ryhmän violetit kynnet-haasteeseen

Ja nämä wnb-holokynnet valmistuivat näillä
  • Kiss Diamond Hard Base Coat
  • Flormar Holographic - 802
  • Max Factor - Fantasy Fire
  • Meikkisieni
  • Musta Konad-lakka
  • NC01 - laatta
  • Eveline - Nimihirviöpikakuivattaja
 Aaaah, hetken hiljaisuus, sateen ihana ropina kuuluu... :)

                                                     -Heidi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥