3/19/2014

Kynsibloggaajien miitti.... mun luona!

Hoi taas ihanat ihmiset! Olen herännyt tässä muutaman päivän putkeen viideltä aamulla töiden takia, ja olen ollut aivan liian poikki loppupäivästä saadakseni mitään aikaiseksi. Mutta tänään mulla on ihana postaus teille jaettavana, nimittäin juttua viime lauantaina järjestämästäni kynsibloggaajamiitistä! Huisia.

Kuten varmasti tiedättekin, päädyin järkkäämään miittiä yhdessä Hannan ja Shinyn kanssa tammikuun puolella ja nyt lauantaina sen aika sitten vihdoin koitti. Lauantai olikin mulle hurjan jännittävä ja stressaava päivä, tulihan kotiini yhtäkkiä neljätoista ihmistä, joista en isoa osaa ollut koskaan edes tavannut. Kaikki sujui kuitenkin oikein mukavasti ja oli kiva taas tutustua uusiin kanssabloggaajiin, ja olihan kaikki todellakin sen stressaamisen arvoista. :)

Vive ja jännittävät Dr.Hauschkan lappulippuset - joita oli muuten tosi kiva kerätä sunnuntaina olkkarista :D

Miittipäivän koittaessa kotonani kävi kyllä hirveä hälinä kun piti siivota, hoitaa ruokia pöytään ja siivota taas vähän lisää. (Ja potkia poikaystävä pois jaloista.) Oltiin myös saatu ihania koristeita JuhlaCenteriltä ja esimerkiksi ilmapalloja piti pumpata - tosin huonolla menestyksellä, sillä onnistuin rikkomaan kynsineni kolme niistä ja saamaan vain kaksi pumpattua. Hienoa minä. Shinykin onnistui yhden pallon tuhoamaan.... Ilmapallot eivät vain ole tehty kynsi-ihmisten käytettäväksi. 

Mm. Supersöpöt lintulautaset, pöytäliina ja pillit löytyy JuhlaCenterin valikoimista :)




JuhlaCenterin lisäksi ihanaa tunnelmaa loivat Kahvila & Lifestyle Lineean herkulliset sapuskat sekä Fresitan sponsoroimat supersöpöt piccolo-pullot. Fresitakin mätsäsi hienosti illan teemaväreihin, jotka olivat toki minut tuntien pinkin eri vivahteita. :D Miittiläisille heitin ehdotuksen, että halutessaan kynnet voisi lakata jollain pinkihtävällä ja ilokseni kaikki taisivat siihen tarttuakin! 


Tämä kuva napattu Miraclelta :) Bongatkaa mun käpälä!

Herkkujen ja juomien lisäksi saimme nauttia toki toistemme seurasta, mutta myös goodie bageista ja arvonnasta, josta jokainen voitti jotain erilaista. Goodie bagin sisällöstä teen tuttuun tapaan oman postauksensa, ja esittelen oman arvontapalkintoni siinä samassa. Satuin voittamaan vielä hei juuri sen asian, jonka eniten halusinkin! Miten mahtavaa! Kerrankin mulla kävi hyvä tuuri. :D 


Tästä pussukasta lisää juttua tulossa :3
Kuten tästä CesarsShopista tulleesta supersöpöstä arvontapalkintolaatikostakin :)

Arvontapalkintoja sponsoroimaan olivat lähteneet seuraavat firmat: 
Consult Lady    LUSH    I Love Nail Polish 
CesarsShop    Top-Kosmetiikka/Wiener-Institut
MoYou London   NailCity


Kuva nyysitty Saralta :)


Omat kuvani jäivät hieman vähäisiksi, sillä olin niin keskittynyt emännöintiin ja toisten kanssa höpöttelyyn (ja Fresitan juomiseen...), ja hyvin moni niistä onkin suht julkaisukelvottomia joko kuvanlaadusta tai muista syistä johtuen. :D Ensikerralla täytyy ottaa vaikka puhelimella taukoamatta kuvia, että on jokaisesta mahdollisesta asiasta todisteita! 


Sissikin facepalmaa mun kuvauskyvyille

Mulla oli hurjan ihana miitti, toivottavasti myös teillä miittiläisillä oli mukavaa ja ette järkyttyneet joko minusta, Tarjasta, eläimistä tai muutenkaan tapahtumasta. Tällaisia päiviä saisi olla useamminkin! (kunhan mun ei tarvitse siivota niin paljoa... :D) 

Mukana menossa olivat seuraavat sponsorit sekä bloggaajat: 



Daniela - Nails1820
Sissi - Better Nail Day
Emmi - Pictures and Some Memories 
Janina - never grow up
Miracle - Miracle's Nails 
Emma - Wasting Lifestyle 
Vive - Pitkät Kynnet 
Pauliina - Operaatio kauniit kynnet 
Prunella - 40 kynttä 
Janita - Laatikollinen lakkaa 
Sinini - Adventures in Sinilandia 
SaraCupCakez - CupCakez

sekä tietysti kanssajärkkääjäni
Hanna - Kynsipöllö kosmetiikkapuussa 
Shiny - Shiny Nail Art 

Puspus teille ihanat naiset!

xo, Milja

18 kommenttia:

  1. :3 kyllä hienon miitin olit järjestänyt, ja hienosti olit kyllä siivonnut - huhhuh! Saat toki järkätä jatkossakin lisää tällassii hehe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt ainakaan ihan heti järjestä mut ehkä joskus tulevaisuudessa täytyy harkita uutta ;) Mutta kiitos Armaani<3

      Poista
  2. Kivalta kuulosti teidän miitti =)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kovasti miitin järkkäämisestä! :) Mulla ainakin oli kivaa, vaikka kaikki naamat olikin ihan uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että oli kivaa! Mulla oli kanssa hurjan hauskaa :)

      Poista
  4. Wohou, kerrankin edustava kuva minusta:D Omat kuvat on muuten vielä kamerassa purkamatta...nooh, ehkäpä kevväämmällä;) Mutta suurkiitos kaikesta, rohkea veto kutsua toistakymmentä kynsihörhöä kotiinsa ja tarjota vielä alkoholiakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, kiittikiitti :) Mutta oli kaiken tuon uhkarohkeuden arvoista. :D

      Poista
  5. oli kyllä todella mukava päivä tai no myöhään illaksihan se kyllä venyi :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos ja aaa mulla oli kans niin kivaa! <3

      Poista
  7. Voi vitsit, kuulostaa ihan huippukivalta! Harmi että en ollut mukana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä tosi kivaa! Ehkä tuut enskerralla paikalle? :)

      Poista
  8. Kiitos vielä tapahtuman järjestämistä, oli ihana ja mukava ilta! <3 Tästä innostuneena funtsin uskaltaisiko kokeilla samaa joskus, mutta meidän talossa voi olla ihan liikaa siivottavaa yhdelle ihmiselle, eli jos joskus järjestän tapaamisen, täytyy ensin vieraiden kanssa pitää siivoustalkoot! :D Sitten vasta juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, talkoobileet! :D Ja hyvä että oli mukavaa!

      Poista
  9. ♪ ♫ "Oi jospa oisin saanut olla mukana.." ♪ ♫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joku päivä säkin pääset miittailemaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥