11/12/2013

Hyväksi havaittu

Skittlette oli ilmeisesti niinkin minua miellyttävä tyyli että heti edelliset poistettua löytyi kynsiltä taas seuraavaksi samaan tapaan tehtyä lakkausta. Näihin päädyin oikeastaan sen takia, että hommasin vihdoin itselleni toimivamman valkoisen tuon järkyttävän raitaliisterilitkuisen Alpine Snown seuraajaksi. Halusin siis päästä testaamaan kuinka suuri muutos olisi tuosta maailman kamalimmasta valkoisesta siihen eniten kehuja saaneeseen. Ja olihan siinä melkoinen ero joo. :-) 


Nimettömän kynsi on suttuinen siitä kaikista tyypillisimmästä syystä johtuen. Vaikka odotin yli tunnin mustien raitojen kuivumista ja sen jälkeen vetäisin päällyslakat päälle, ei lakka ollut tietenkään tarpeeksi kuivaa ja sain mukavan "mustaa valkoisella täysin eri tavalla kuin olit ajatellut" -tyylisen ratkaisun kynnelleni. Tätä kirotessa ja täydeliset raidat pilanneena lähdin tietty tökkimään valkoista ja mustaa nail art -siveltimillä parantaakseni raitojen tarkkuutta edes vähän. Noh, sen on näköinenkin että suurta raivoa on tähän kynteen laitettu, mutta ainakin ne erottaa raidoiksi. Sörkittyäni tarpeeksi nimetöntäni päätin mennä nukkumaan ilman päällyslakkaa ja lisätä sen vasta seuraavana aamuna. Tämä oli onnistunut ratkaisu ja enemmiltä leviämisiltä vältyttiin.

#trendikynnet #teetrendia

Näihin tuli käytettyä valtava määrä erilaisia kapistuksia ja lakkoja omalla mittapuullani:
Essie - Blanc (valkoinen) 
Wet n Wild - Black Crème (musta) 
Kiko - Mint Milk 389 (minttuturkoosi) 
OPI - GoldenEye (kulta) 
Niitit 
Sehe Vite 
+ koristeluteippi, dotting tool & nail art -siveltimiä 


Loppukevennykseksi kuva cake popseista joita väsäilin eilisiltana. Nom. 

xo, Milja 

12 kommenttia:

  1. Söpiksiä ovat, kynnet ja tikkarit :)

    VastaaPoista
  2. Komiat lakkailut .. mää vähän pettysin Cake popseihin .. väsäsin loppuviikosta niitä itekkin .. liian makeeta mun makuun :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. :)
      Mulle nää just passaa kun ovat sopivan makeita ja pieniä, niitä voi syödä yhden sillointällöin ja loput tyrkätä poikaystävälle. :) Tuorejuusto kuitenkin vie sitä makeutta hyvin pois.

      Poista
  3. Toi pikkurilli on niiin söpö! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukut on samanlaiset kuin pikkurillit, tykkään itekin niistä eniten :D

      Poista
  4. Oi, tykkään noista raitasormista :) Ihanan seilorihenkiset. Ja tykkään myös tuosta pikkurillistä, eikä kyllä sydämessäkään mitään vikaa ole :) Eli hienot on!

    Ite en oo koskaan tehnyt vielä cakepopseja, koskaa pelkään just sitä makeuspommia. Mutta eiköhän täälläki mies ne söis hyvillä mielin, jos muuten maistuisivat hyviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, raitakynnet oli tehty sopimaan mun mekkoon jota käytin samaan aikaan näiden kynsien kanssa. :)

      Ei niistä tule niin makeita, kunhan saa dippauskuoren pysymään ohuena ja ei lisää sokeria enää tuorejuustomassaan. :) Ja eihän niitä ole pakko karkki- / suklaasulaan dipata, voi vaikka kuorruttaa kookoshiutaleilla. Tulee ihan yhtä hyviä ja vähemmän makeita :)

      Poista
  5. TYKKÄÄN!!!

    Ja miten ihmeessä sun popsit näyttää noin hienoilta?? Mun tekeleet lähinnä semmosilta epämääräisiltä möteiltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Mäkin tykkäsin :)

      Haha, salaisuus on kiinteissä palloissa ja ohuessa, tasaisessa suklaakuorrutteessa ;) Strösselit pelastaa myös paljon.

      Poista
  6. Cookiepopsit toimii jopa paremmin ;) maistuu makialta -blogissa Empiltä löytyy hyvä ohje :)

    VastaaPoista
  7. Cookiepopsit toimii jopa paremmin ;) maistuu makialta -blogissa Empiltä löytyy hyvä ohje :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥