6/30/2013

Halvat hiekkikset

Helsingin Kampin kauppakeskukseen avattiin parisen viikkoa sitten Beauty Brands Co.:n liike, josta löytyy siis Golden Rosen, Flormarin ja Classicsin kynsilakkoja ja muuta kosmetiikkaa ihan hullun lailla. Sinnehän piti päästä käymään heti kun aikaa oli, ihan vain tsekkaamaan tilanne. :D 

Mukaan tarttui 2 kappaletta Golden Rosen Holiday-kokoelman tekstuurilakkoja, musta '60' ja hopeinen '51'. Näillä sitten väsäilin eilen yöllä simppelin lakkauksen. 


Lakkojen koostumus oli oikein mukava. Aavistuksen paksu, kuten hiekkalakat tuntuvat yleisestikin olevan. Hopeista laitoin kolme kerrosta täydelliseen peittävyyteen, mustaa on 2 kerrosta hopean päällä. Kuivuvat suht nopeasti, mutta hiekkaefektin muodostumiseen menee tovi pidempään kuin jo aiemmin kokeilemillani Kikon ja OPIn hiekoilla. Efekti on kumminkin odottamisen arvoinen, sillä se on todella vahva ja hiekkainen. 


Tumma 60 on tasaisempi kuin vaalea veljensä. Hopeassa 51:ssä on seassa myös isompia hopeisia glittereitä kun 60 sisältää puolestaan pientä hopeaa glitteriä. Itse tykkäsin kummastakin paljon. 


Hopean lakan isommat glitterit näkyvät todella hyvin luonnossa, mutta kuviin niiden taltioiminen on haastavaa. Ylläolevassa kuvassa onnistuin tässä kumminkin jotenkuten. :-) 

Hintaa näillä söpöleillä on Beauty Brands Co.n liikkeessä 4,95/kpl, ja värivaihtoehtoja oli tosiaan muitakin. Kannattaa tsekata! 

xo, Milja 

14 kommenttia:

  1. Ihania !
    Harmi että ko. liike on turhan kaukana täältä. Näinköhän noita saadaan Seppälöihin ? Tosin, lähin noita myyvä Seppäläkin on ehkä liian kaukana.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, toivoa sopii että leviäisivät! Ovat aika herkkuja!

      Poista
  2. Ompa hyvällä hinnalla nyt tekstuurilakkoja! Voi kun tulis Seppälään tai johonkin muuhun vähän minua lähemmäs...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Tai sitten on aika suunnitella matkaa Helsinkiin. ;D

      Poista
  3. Kävin tuolla, miten onnistuin missaamaan nää :o millanen pullo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli Jolly-hyllyn ns. "takana olevalla" eli vastakkaisella hyllyllä, Flormarin meikkihyllyn edessä. Tällaisissa pulloissa: http://4.bp.blogspot.com/-igvr0CiFFes/UY0F1GJ78BI/AAAAAAAAFM4/cB5GEKxyAxY/s640/DSC_3909.JPG

      Poista
  4. I need these, harmi vaan että Oulusta kulkiessa lakoille tulis kummallisesti VR:n takia vähän enemmän hintaa. :D Tosi hyvä hiekkaefekti näissä halppiksissakin ja ihania värivaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voi tulla jo vähän kalliiksi. :D
      Olin tosi yllättynyt kyllä tosta hiekkaefektistä, on ehkäpä jopa vahvempi kuin OPIn!

      Poista
  5. ihanasti keksit kuvioda hiekkalakkaa, olen kauan miettinut hiekkalakan ostoa.
    liity lukijas meijän blogiin :)
    sulla on ihana blogi

    VastaaPoista
  6. olisko edelleeeeenkään mahd. saada mitään tutoo mihinkään kynsiin? harmittaa että ei voi näyttää miten tehdä tuollaiset kynnet mitenkään ja joutuu vaan ihailemaan, olis kiva jos voisitte pyytää esim. postaustoiveitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole mikään tutoriaalintekomestari, yleensä johtuu siitä että unohdan lakkausvaiheessa ottaa kuvia. :)
      Tällaiset kynnet taas olisivat tutona todella tylsät, sillä näissä ei ole muute tehty kuin lakattu ensin hopealla, ja sitten mustalla. :)
      Postaustoiveita otetaan tietty aina vastaan, erillistä postausta tälle ei olla vielä suunniteltu, mutta ehkä joskus on senkin aika! :)

      Poista
  7. Hei hyvä vinkki nämä Golden Rosen tekstuurit ja tuo Kampin liike! Multa ei vielä löydykään juuri näitä mustaa ja hopeaa sävyä tekstuureista, joten saatanpi käydä hakemassa samaiset :p

    Kiitos muuten arvontani mainostamisesta näkyvästi sivupalkissa! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tsekkaamaan, nyt siellä taitaa olla vielä tarjouskin lakoista - kaikki lakat 3kpl/5e! Eli on hyvä aika tsekata tarjonta :)

      Ja olepa hyvä, toivottavasti mua lykästää arvonnassasi!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥