10/26/2012

Ensilunta ja vähän messuilua


Plapatiplaa, olipa tylsä otsikko :P Täytyy alkaa panostamaan niihinkin jatkossa enemmän, jos niistä sais hiukkapikkusen kiinnostavampia.

Ilmeisesti aika moneen paikkaan satoi tänään ensilumi, näin ainakin olen antanut itseni ymmärtää. Ensireaktio oli iloisenpettynyt. Iloinen siksi, että nyt mun kaihin runtelemilla silmillä on edes joku mahdollisuus nähdä pimeällä ulkona, pettynyt siksi että, voi pesosenerkki, talvi ja lunta ja pakkasta!! Haluan kesän! Olipahan mukava reissu tänään hakee poika koulusta, kun hän ei ehtinyt bussiin. On vielä meinaa kesäkumit autossa alla. Itse ajokortittomana pitelin toisella kädellä penkin reunasta kiinni ja toisella kauhukahvasta. Oli hiukkasen liposaa juu. Päästiin kuitenkin koululle ja takaisin kotiin ehjin nahoin, mutta mies lähti vielä töihin ajeleen. Muutaman kerran on kuulunut menevän ambulansseja tuolla kylillä, tiedä sit onko siellä joku onnistunut suhaamaan katolleen. Mun mies pääsi kuitenkin töihin ehjänä, toivottavasti kotiutuu illalla myös samassa kuosissa.

Toinen reaktio ensilumeen oli; teenpäs ensilumikynnet!! Ja niinpä sitten kello 9. aamulla, rupesin väsäämään ideaani toteen.






Käytin kynsissä ystävältä saadun ranskissetin aluslakkaa, sekä saman setin valkoista. Piti laittaa 4-5 kerrosta, että sain valkoisesta peittävän ja raidattoman. Taitaa siis olla parempi nimenomaan siihen tarkoitukseen tuo valkoinen lakka, mihin on tarkoitettukin, eikä niinkään koko kynnen lakkaukseen. Saatuani valkoisen tyydyttäväksi, annoin niiden huilata hetken ja sen jälkeen silpaisin päälle Mavadryn. 
Humalainen, vasurilla maalattu


 pantteri-parka
Hetkoisen pienoisen siinä annoin korvieni nauttia Marilyn Mansonin sulosoinnuista ja katselin kuinka kissat juoksi toistensa perässä. On muuten vahtiminen, ettei ne hölmökkeet juokse kaikkien lakkaustarpeiden yli, niiden ollessa pöydällä levällään... Etsi siinä sitten kynnet märkänä lattialle levinneitä siveltimiä ja muita hilpattimia. Takaisin asiaan, eli kynsien kuivahdettua rupesin maalailemaan akryyliväreillä puunkarahkaa vasempaan nimettömääni, sitten kuusi etusormeen ja sen jälkeen aloin sekoittelemaan mustasta ja valkoisesta pupulle ääriviivaväriä. Maalailin pupujussikan peukaloon, jonka jälkeen tuputin luomiväriaplikaattorilla valkoista maalia pupun ääriviivojen sisään.
Lopuksi vielä kuusen oksille lunta, kaikkiin sormiin peukalossa asustavan Juppe Puputin käpälänjälkiä ja hieman hangen kiiltoa tuomaan, tuputin Rimmelin Disco Ballia. Ja sitten sama oikeaan käteen, joka onnistui yllättävän hyvin! Ei tullut humalaisen näköistä pupua, kuten kävi Vaaleanpunaiselle Pantteri-paralle jonka aikoinaan maalailin peukaloihini :D



Vasurilla maalailu ei tällä kertaa mennyt ihan mönkään :)



















Kaiken kaikkiaan pidän näistä kynsistä, vaikka niistä pientä kurttaantumista ja muuta pientä virhettä löytyykin :)



Sitten asiasta I love me-messuihin, joissa kävin lauantaina 20.10. ystäväni kanssa. Oijoi, kun olis ollut rahaa tarpeeksi, niin mun lakkalistani olis varmaan tuplaantunut, noh, ehkei sentään, mutta paljon enemmän olisin löytänyt ostettavaa! Harmillisesti multa jäi huomaamatta Orlyn ja O.P.I.n lakat kokonaan :( Lompakkoa ei harmita. Mutta koska messuista on jo kuitenkin niin "kauan", en rupea niistä juurikaan tämän enempää jaarittelemaan, vaan jätän kaikki mielenkiintoiset herkkupalat Miljan kerrottavaksi ;) Kerron vain, mitkä olivat omat ihanat löytöni tuolta aarreaitasta. Cesars Shopin osastolla olisin voinut majailla pidempäänkin, mutta nälkä (ja aulassa oleva Pizza Hut) vaativat jatkamaan eteenpäin. Tein silti ihania löytöjä tältä kyseiseltä osastolta.


Ihanat laatat Cesars Shopista :)
Ihanat laatat toisesta suunnasta :)






















Ihan perusvaaleaksi lakaksi löysin Cesarsilta Color Clubin Soft Chiffon-lakan, äärimmäisen edullisesti. Ihana Berry And Bright taas oli pakko-ostos! Ihastuin kyseiseen lakkaan Sonnelan ansiosta. Näytti niin kertakaikkisen upeelta Sonnen kynsillä, että eihän tätä kukaan voi vastustaa, eihän?!



Namskismaiskis :) China Glaze - Lubu Heels. Rakkauspakkaus <3

Syömisen jälkeen alkoi China Glazea myyvän osaston etsintä. Löytyihän se Miljalle tehdyn varmistussoiton ansiosta ja kuolaus saattoi alkaa. Milja mulle jo aiemmin sanoi (hän siis kävi tuhlaamassa rahoja jo perjantaina messuilla :D ), että siellä on yksi niin paljon mun näköinen lakka, että mun olis se melkeenpä pakko hankkia. Swatchit katsottuani, totesin jälleen kerran pikkusiskon olevan oikeassa. Lubu Heelsin metsästys siis alkakoon! Ja siellähän se murunen köllötteli kaikessa rauhassa hyllyllä kavereiden keskellä :) Pikainen käynti Beautypro.een muilla hyllyillä sai kuolausrefleksin alkamaan uudestaan. BYSin glitteriluomivärit! Voi hyvä Sylvi ja pari muuta tyttöä! Ja pilkkahintaan! kaksi ihanaa väriä halusivat muuttaa ihan väkisin mun meikkipussiin ja niin olin onnellinen kahden kauniin luomivärin ja elämäni ensimmäisen China Glaze-lakan omistaja :) Kaiken kaikkiaan onnistunut messureissu siis.


Elämäni kauneimmat luomivärit.



Ja taas tuli tekstiä ihan hyvin. Ehkä musta onkin bloggaajaksi. Katsotaan sitten vuoden päästä, kun tuskailen, että "taas pitäis jotain keksiä :D"
Tässäpä kuitenkin tämä, ens kerralla jotain uutta :)

                                Heidi 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥