6/16/2014

KESÄ! LOMA!

Se on loma nyt, vihdoin! Tätä on odotettu, jo ihan senkin takia että pääsen vihdoin antamaan tälle blogille sen ansaitsemaa huomiota. Loma tosiaan pyörähti keskiviikon aamuvuoron jälkeen käyntiin, ja tätä ennen noin kuukauden sisällä mulla ehtikin olla vain 2 tai 3 vapaapäivää. Hyvin on siis töitä paiskittu että nyt voi hyvällä omatunnolla ottaa rennosti tulevan kuukauden. Ja loistavasti on ainakin alkanut (jos ei oteta huomioon sitä että olen saanut pienen flunssanpoikasen...), sillä lauantai meni kokonaan ihanien kynsihörhöjen kanssa bloggaajatapahtumassa! Tästä itse kynsimiitistä kerron sitten seuraavassa postauksessa lisää, sillä tänään parrasvaloihin pääsevät miittiin tehdyt kynnet. :) 


Miitissä oli teemana kesä, joka ainakin allekirjoittaneelle oli pirun vaikea. Taisiis, jotenkin kamalan laaja aihe, jonka takia pää löi huolella tyhjää. Lopulta ajattelin sitten tarttua teemaan lähinnä värin kannalta, ja mikäpä olisikaan kesäisempää kuin raikas oranssi! Äitini toi vielä tuliaisena Budapestista muutamat lakat, mm. tämän pitkään haaveilemani ihanan brasilialaisen OPIn. 

Näissä käytetty: 
OPI - Where Did Suzi's Man-Go? (oranssi creme) 
Essie - Blanc (valkoinen creme) 
OPI - DS Radiance (hopea raidassa & sydämessä) 
OPI - Crown Me Already! (hopea glitter) 
Seche Vite 


Koska enemmän on aina enemmän, päätin minulle uskolliseen tapaan alkaa keskellä yötä tekemään mahdollisimman monimutkaisia kynsiä. :D Näissä olen yhdistänyt siis kaiken teippailusta liukuvärin kautta käsinmaalaukseen. Aikaa meni huolella, mutta kyllä olin kerrankin tyytyväinen lopputulokseen. :) Blancia ja Man-goa kumpaistakin kynnellä kaksi kerrosta. Glitter sekä liukuväri töpötelty meikkisienellä ja raidat tehty teippaamalla. Sydämen tuhrustin dotting toolilla.


Näillä oli hyvä aloittaa kesä, vaikkakin täällä päin Suomea sää on kaikkea muuta kuin kesäinen... Onneksi ei sentään tarvitse töihin mennä. ;) Kuinka monen muun loma on jo päässyt starttaamaan? Onko jo runsaasti suunnitelmia kesäksi? :) 

xo, Milja 

11 kommenttia:

  1. Kesäteema onnistui loistavasti! :) Mut näyttääks toi Man-go kuvassa jotenki liian neonilta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä! :)
      Ja näyttää joo, tämä ei oikein halunnut taltioitua kameralle oikein. Luonnossa on paljon vaaleampi ja pehmeämpi, eikä todellakaan yhtä punainen.

      Poista
  2. Ihanat kynnet ja tosi kivan väriset. :)

    VastaaPoista
  3. Nää on kyl tosi kivat! :)
    Täällä myös yksi lomalainen \o/
    Kaisan kesäterassi aukeaa jossain kohtaa; ilmoittelen hyvissä ajoin milloin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma on ihmisen parasta aikaa ;) Ja ilmoittelehan, tuun sitten salamana paikalle!

      Poista
  4. Keskari on lemppari. :)

    Nautihan lomastasi!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥