7/31/2015

Loman loppu

Oma kesälomani oli ja meni, jonka aikana pidin myös täältä hyvällä omatunnolla taukoa. Pyörin niin paljon kaikkialla muualla ja nautin kesättömästä ulkoilmasta, joten ei oikein tehnyt mielikään ryhtyä blogiasioiden pariin. 

Nyt kuitenkin on palattu taas arkeen ja unirytmikin on melkein normaalina. Onnistuin myös nappaamaan tämän ihanan kesäisen kesän myötä itselleni jo yli 2 viikkoa kestäneen flunssan, joka tässä parin päivän aikana muuttui kunnon kuume-räkä-lima-kuolema-yskä-yhyy-taudiksi, joten saikkulaisena on kiva kirjoitella postauksia. 

Aloitinkin tämän operaation ensin sillä, että otin kuvat nykyisestä käpälistöstä ja siirryin sitten Photoshopin pariin. Ja editoin kaikki kynsikuvat, joita en ole vielä postannut. Ja siihen meni neljä tuntia..... Eli blogimatskusta ei ainakaan ole puute! :D 


Näiden kynsien koristeluihin päädyin, sillä en ollut käyttänyt tuolloin decaleita piiiitkään aikaan ja nämä vetskarit ovat itseasiassa aivan ensimmäiset siirtikset, jotka koskaan olen hommannut. Näin jollain joskus pari vuotta sitten vetskarikynnet, ja se oli mielestäni paras idea koskaan ja olihan ne sitten saatava. Sanomattakin on selvää, että en niihin koskaan koskenut. :D Joten oli jo aika, varsinkin kun näitä vetskareita alkoi kertymään useammassakin värissä Helmeriin. 


Picture Polishin Monroe käyttäytyi erittäin mallikkaasti kynsillä, tuttuun ja hyvään PP-maiseen tapaan. En koskaan oikein ollut tätä lakkaa "sillä silmällä" katsonut, kunnes CesarsShopin ottaessa PP:t myyntiin. Päästiin sillon Pauliinan kanssa swatchaamaan kiekoille kaikki saapuneet lakat, jolloin iskin tähän oikein kunnolla silmäni. Taisin ostaa lakan samana päivänä Cesarsilta. :D 


Ketään ei varmaan yllätä, että käytän taas FUN Lacquerin Queenia. Siitä on muodostunut semmoinen jokapaikanlakka, jota tungen helposti jokaiseen lakkaukseen. Mun tarvii varmaan lähiaikoina ostaa tuplapullo tätä. :D 


Toivottavasti te muut selviätte ilman kesättömän kesän kesäflunssaa! Onneksi itsekin oon paranemaan päin ja sääennustekin lupasi taas pariksi päiväksi lämpimiä kelejä ennen oletettavaa sade-räntä-hurrikaania tai muuta Suomen kesään sopivaa. 

Mukavaa viikonlopun alkua! 

xo, Milja 

9 kommenttia:

  1. Voi ku mageet vetskarikynnet! Ja Queen sopii noihin täydellisesti <3 Piti oikeen kaivaa omatkin vetoketjukynnet blogin arkistoista, niistä onkin jo 3 vuotta :o
    Paranemisia sinne <3 Toivottavasti flunssa menee pian ohi! On tää Suomen sää kyllä aikamoinen, missä se kesä oikeesti on kysyn vaan?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!
      Hyvä syy siis sullakin tehä vetskarikynnet, ne on aina jotenkin hirveen kivoja!
      Mä löysin kesän hetkellisesti Joensuusta Ilosaarirockista, sielläkin tosin tuli ukkosmyrsky yhtenä iltana... :D Mut oli ainakin muuten aurinkoista ja lämmintä! Sais tulla kyllä paremmat kelit, niin paraniskin paremmin. :)

      Poista
  2. Upea lakkaus! Ihanasti oot käyttänyt noita vetskareita kahden lakan kanssa, kiva idea :)

    Koitapa parantua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Yritys parantua on suuri, paljon teetä ja lepoa niin eiköhän tää tästä. :)

      Poista
  3. Paranehan pian <3
    Mä olen selvinnyt ilman flunssaa tms nyt.. ömh.. Noh, toukokuun puolivälin jälkeen en ole ollut kipeänä! Saas nähdä miten käy kun viikon päästä palaan töihin. Kääk. Voi olla pikkusen karu pudotus, kun on lomaillut tosiaan sn 11 viikkoa putkeen.

    Vetskarikynnet on aina tosi jees, musta nää on yhdet kivoimmista siirtiksistä mitä on olemassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, onnea vaan tulevaan työrupeemaan :D Mä voisin ottaa tähän hätään kyl mielelläni jonkun 11 viikon loman vielä...

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥