10/01/2015

Puhetta piirakasta

Mä olen juuri se ihminen, jolle mainokset on suunnattu. Jos nään telkkarissa mainoksen jostain kivasta jutusta, tulen hyvällä todennäköisyydellä ostamaan sen ihan vaan koska oon totaalisesti mainosten uhri. Onneksi Ostos-TV:llä ei ole muhun vaikutusta (vaikka pienenä olin varma, että tarviin sen yhden blenderin), vaikka mulle onkin älyttömän helppo myydä vaikka sika säkissä. Sen sijaan tv-ohjelmat itsessään aiheuttaa mussa omituisia mielihaluja. 

Frendejä katsoessani himoitsen taukoamatta kahvia, sillä herraisä siinä juodaan paljon kahvia. How I Met Your Mother saa mut kaipaamaan jotain kivaa lähipubia ja kylmää hyvää siideriä ja toisinaan jopa olutta, vaikka en siitä edes pidä. Gossip Girl sai mut haluamaan aloittaa uran jonain bisnesihmeenä ja saatoin myös kaivata koko vaatekaapin uudistusta. RuPaul's Drag Racen aikana mun naamassa on meikkiä enemmän kuin naamaa. Ymmärrätte varmaan pointin ilman, että listaan jokaisen näkemäni sarjan. 




Viimeaikoina olen katsonut kahdeksan ja puoli kautta Supernaturalia putkeen. En ymmärrä, miten olen päässyt elämässä tähän asti ilman, että olen sitä aiemmin tuijottanut maanisena. Muhun iskee kaikki yliluonnollinen, kauhu, sci-fi ym ihan kympillä ja näin ollen tuo sarja on päässyt nopeasti mun suosikkeihin. Ja se Supernaturalin aiheuttama mielihalu? Piirakka. 





Kyseisessä sarjassa herra Dean Winchester syö ihan älyttömästi piirakkaa. Ja siitä myös puhutaan paljon. Piirakalle on myös oma Supernatural-Wikipedia-artikkelinsakin. Ja mulla on nyt nämä pari viikkoa kun tuota sarjaa olen katsonut ihan taukoamaton piirakkahimo -- joten olen leiponut piirakkaa. Tein ihan älyttömän hyvää luumupiirakkaa pari päivää sitten, ja sattumoisin mätsäsin myös kynnet piirakkahimoisena kyseiseen herkkuun. 


En puhu siis pelkästään piirakoista tässä postauksessa, vaikka tämä indieihanuus onkin loistava luumupiirakka-match. Kolmantena hamstraamistani uusista piCture pOlisheista kynsille päätyi aivan ihana Cabaret, joka pomppasi Supernaturalin lailla lemppareideni joukkoon alta aikayksikön. Ihana, ihana syvä violetti glitterillä höystettynä. Kynsillä kaksi helppoa kerrosta, leimat MoYoun Pro 10 -laatasta Essien No Place Like Chromella ja top coat. Yksinkertaista ja ihanaa kuten piirakat konsanaan. 


Tykkään violetista muutenkin paljon, varsinkin tällaiset tosi tummat sävyt on mun juttu. Ihoni on todella kalpea ja tykkään tummien sävyjen luomasta kontrastista tätä lakanaa vasten ja varsinkin näin syksyllä tulee sudittua näitä tummempia kavereita useammin kynsille. 


Yksinkertaiset leimat sopivat hyvin tällaisen valmiiksi näyttävän lakan kanssa mainiosti yhteen ja lopputulos oli yllättävän hienostunut. :D Musta tuntuu, että väkerrän nykyään mitä ihmeellisempiä juttuja kynsilleni, joten välillä on mukava huomata tällaisen helpon ratkaisun olevan joskus se itselle oikea. 


Nyt piirakkani ovat jo loppuneet (tein mustikka-, puolukka-, mustikka-puolukka- ja sen yllämainitun luumupiirakan tässä 2 viikon sisällä... :D) ja aika on siirtyä seuraaviin haasteisiin elämässä. Supernaturalia on kuitenkin vielä 2,5 kautta katsottavana, joten olen varautunut viimeiseen koitokseen. Ostin kiivejä. Ehkä niistä saa myös hyvää piirakkaa...


Nyt lopetan tämän memepainotteisen piirakkapaasaukseni tähän, sillä tää pahentaa vain entisestään mun mielihaluja... Huomenna varmaan tarvii leipoa taas. 

xo, Milja 

p.s. I Love Me -messuliput itselleen voitti nimimerkki Kattinen! Onneksi olkoon, olen suhun yhteydessä. :) 

10 kommenttia:

  1. Ahahahahaa! Aamulle hyvät naurut! Kunnioitettavasti olet leiponut. Mmm pie..... :D

    VastaaPoista
  2. Hahaa! Mä oon tiekkö vähän samantyyppinen ihminen. Will&Gracea oli tosi paha katsoa, kun olisi koko ajan pitänyt olla viinilasi kädessä :). Supernatural on ihan parhautta inside-vitseineen. Jotenkin aika harvoin muistan Deanin kuitenkaan syöneen sitä kuuluisaa piirakkaa. Aina siitä puhutaan ja aina Sam unohtaa sen ostaa, tai se on loppu dinerista. Onneksi olen liian laiska leipomaan! Cabaret on muuten mielettömän upea luumuherkkupiirakka :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ! Mahtavaa, että joku muukin on hieman vaikutuksille altis. En oo pitkään aikaan kattonu Will&Gracea, vaikka siitä tykkäänkin, mutta nyt kun sanoit niin kyllähän ne aika paljon viiniä kittaa. :D Supernaturalin inside on ihan parasta! Ja joo useimmiten se piirakka jää vaan puheeksi, tai parhaassa tapauksessa Sam tuo säkillisen kananjalkoja samalle pöydälle ja Deanilta lähtee ruokahalu. :D Hahhaa.
      Cabaret on ihana! :D

      Poista
  3. Voihan piirakantuskat... :D Mutta lakkaus on kyllä täydellinen ja iskee muhun täysiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tekemään piirakkaa! On hyvää! :D
      Kiitti, mä tykkäsin kyllä näistä kanssa :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. "I hope your apple pie is freakin' worth it!" :D
    Miten sä oot voinu elää ilman Supernaturalia?!

    Eiku juu, piti sanomani että komiat on kynnet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa :D
      MÄ EN TIEDÄ! Oon kattonu siitä aina jaksoja sieltätäältä, mutta nyt katoin ihan alusta. Ihan huippusarja! :D
      Ja thänks!

      Poista
  6. Mä ostin just vitanalleja ja uuden dove hoitoaineen mainosten takia :DD Mut oikeesti kyllä tarvein molempia, koska vitamiinit loppu just ja edellinen hoitoaine oliki ihan surkeeta. Jos elokuvissa syödään suklaata tai juodaan kokista ni mä haluun heti kans ja pitää lähteä kauppaan (yleensä kyllä lähetän miehen kauppaan). Aika huono, että meillä on siwa tossa muutaman askeleen päässä :D. btw Supernatural<3 ja upeet kynnet!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥