9/16/2013

Ihanat Naiset Miitissä...Taas :)


Me Hämeen kynsiharrastajat päätimme jälleen kokoontua yhteen herkuttelun, rupattelun sekä tietysti kynsiasioiden merkeissä. Ja kylläpä meillä oli taas mukavaa! Pakko sanoa, että kaikkein mukavimmat ihmiset olen tavannut kynsiharrastuksen parissa :)

Tällä kertaa kokoonnuimme Hämeenlinnassa, Seminaarin koululla, jonka ihana Kaisa oli meille varannut. Saavuin paikalle ystäväni Susannan kanssa, kuten viime miittiinkin. Nyt paikalla oli paljon uusia kasvoja, mutta myös jo tuttujakin.

Ihanan Miran mies oli tehnyt meille hienot nimilaput, jotka ihana Johanna ensimmäiseksi kaikille jakoi. Tämän jälkeen paikan ihanat "emännät" Kaisa ja Paulette ohjasivat meidät loihtimansa ruokapöydän ääreen. Pöydässä oli vaikka minkälaista herkkua. Salaattia, cocktailpiirakoita ja munavoita, sipsejä, karkkeja, mango-appelsiinikakkua, mustikkamuffinsseja ja suuren suosion saaneita suklaa-salmiakkimuffinsseja. Ja kaikki oli todella hyvää.

Ruokailun jälkeen suunnistimme suurelle sohvalle istuskelemaan ja esittelemään itsemme. 16 täysin erilaista ihmistä, joita yhdistää sama harrastus. Kuinka hienoa, että tämmöisten miittien kautta pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin! Lisäksi paikalla oli ihanan Suvin pieni tytär, sekä ihanan Saran poikaystävä, joka toimi oivallisena onnettarena arvonnassa :)
(huomaan taas laittavani sanan "ihana" kaikkien eteen, mutta minkäs teet, kun kaikki oli niin ihania :D )

Esittelytuokion jälkeen saimme syliimme painavan pussin täynnä mitä ihnampia asioita meidän mahtavilta sponsoreiltamme. Myös arvontapalkintomme olivat huikeita ja haluankin kiittää jokaikistä mukaan lähtenyttä sponsoria. KIITOS, KIITOS, KIITOS!

Olisiko siinä taas sanahelinää tarpeeksi, joten siirryn esittelemään mahtavaa miittiporukkaamme ja upeita sponsorilahjoja kuvien avulla :)




Herkkupöytä

Salmiakki-suklaamuffinsseja

Ruokailua ja rupattelua (kuvan omistaa Sara)
Lahjapussukoita sekä sponsorit esittelevä taulu. Ihanat kukat meidän pöydille lahjoitti
Parolantien Kukkapalvelu.

Lahjapussien kimpussa ihanat Maarit, Mira, Nina, Petra, Moona, Kirsi, Mari, Pirjo, Pauletta ja Johanna, sekä lattialla Saara:) (Kuvan omistaa Sara)
Aarrepussit sylissä. Susanna, minä (kieli lipoo jo :D), Suvi ja Saana, Maarit, Mira, Nina, Petra, Moona ja Kirsi. (Kuvan omistaa Sara)

Tutkimukset jatkuu :)


Mitäs löytyykään?

Mira ja Nina

Moona, Kirsi ja Mari

Miitin emännät Paulette ja Kaisa :)

Ihana Pirjo :)

Saara tutki lahjansa moneen kertaan :)

Susanna uppoutuu lahjoihinsa :)
Pikkulakkailija ja äitinsä Suvi :)
Arpajaispalkintoja (Kuvan omistaa Sara)
Lisää arpajaispalkintoja

Onnetar (haha) sekä tyttöystävänsä Sara
Kaisa ja Onnetar :D
Kirpparipöytää tutkimassa.
Kirpparipöytää tämäkin :)
Adenina lahjoitti koristepussukoita kaikille, sekä arpajaispalkintoja.


Berneriltä saimme IsaDoran Sugar Crush-lakat, sekä Sally Hansen uutuudet, hauskat karvalakat :) Myös arpajaisiin Berner lahjoitti tuotteita.

Blippo lahjoitti nameja ja avaimenperän kaikille :)

Myös kynsitarroja ja erilaisia kynsikoristeita tuli Blippolta.

Consult Lady lahjoitti kaikille 3 China Glaze-lakkaa, sekä magneetin ja osallistui myös arpajaispalkintoihin.

Dr.Hauschkalta saimme kynsinauhaöljykynän, sekä käsivoidetta.

Face Helsinki lahjoitti jokaisella Miyo-lakan, Paese-lakan, kynsinauhaöljyä, kynsinauhamaitoa, vahvistavan aluslakan sekä käsivoiteen.
Livbox lahjoitti kaikille syyskuun boxin. Omani sisälsi Louis Widmerin puhdistusemulsion, Bossin vartaloemulsion, Bossin tuoksunäytteen, Dr.Bronners saippuanäytteen, Max Factorin luomivärin sekä Peppy Galore-kasvoveden.

Mereneid oli mukana kynsinauhaöljyllä, vahvistavalla lakalla, kynsiviilalla, sekä kynsitarroilla :)

Saga Beauty lahjoitti magneettilakan sekä magneetin, käsikorun sekä voidenäytteen.

Mimaxilta saimme glittersetit, sekä kynät.

OPI lahjoitti kaikille seinäkalenterit sekä arvontaan hienoja palkintoja.

Oriflame oli mukana kynsiviilaseteillä, ihanan tuoksuisilla käsivoiteilla, sekä voidenäytteillä :)

NailCity lahjoitti kaikille Zoya-lakat :)
Arpajaisissa Onnetar suosi minua OPIn (kauneudenkauppa.fi) lahjoittamalla simpukkamurskasetillä, Cosmeryan lahjoittamalla Cuccio-lakalla, sekä Max Factorin lahjoittamalla lakalla :)
Tämän ihanuuden ostin Maaritilta :) OPI - Goldeneye
 
Yhteinen käsisydän <3


Ihanan iloinen ryhmäkuva <3


Semmoinen ihanien naisten miitti meillä oli. Ja voitte uskoa, että oli mukavaa!! Toivottavasti näen pian taas kaikki rakkaat kynsihassut <3





Miittin osallistuneiden blogeja:
Johannan Kynsilakan taikaa
Kaisan Kynsisirkus 
Maaritin Kynsihöpinät
Marin Lihisbingo
Miran Miracle's Nails
Ninan Korkokengissä
Pettan Kynnen Verran
Saaran Haters Gonna Hate
Pirjon Siveltimen Sipaisuja
Saran Cup Cakez 

P.S. Miitissämmehän oli muitakin sponsoreita, kuin nämä joiden tuotteita itse sain. Kaikki upeat sponsorimme ovat mainittu jo aiemmin linkkaamassani Hämeenlinnan Kynsimiitti-välilehdellä :)

9/06/2013

Lastenhuoneen seinät

Tein jo aika pitkälti ikuisuus sitten kynsilleni lakkauksen, joka muistutti mielestäni kovin lasteenhuoneen seiniä. En tiedä mistä moinen yhtälö tuli, varmaan se oli tuo värimaailma. :-D Itse lakkaus viihtyi kynsilläni suhteellisen pitkään. Voipi olla että mulla oli tuolloin paljon menoa tms, niin en pahemmin kerennyt lakkaamaan. Tai jaksanut. Nämä ovat tosiaan vielä heinä-elokuun kynsiä, jotka jostain syystä ovat jääneet albumiini pyörimään postausta vailla. 



Mun ei aluksi pitänyt edes tehdä ruffiania, vaan suunnitelmana oli jonkinsortin leimaus tuon pinkin päälle. Monen mutkan kautta päädyin sitten kumminkin sutimaan jälkeenpäin sinistä ruffianmaisesti kynsien juureen. Joten näistä tuli sitten ruffianit. :D Strassejakin ajattelin liimailla vielä tuohon rajalle, mutta laiskuus voitti ja yksinkertaisuus oli valttia. 

Näihin käytetty:
China Glaze - Adore (sininen) 

OPI - Sparrow Me The Drama (vaaleanpunainen) 
China Glaze - Fairy Dust (glittertopper) 


Sparrow Me The Draman taisinkin julistaa erääksi lempipinkikseni. Ihana aavistuksen antiikkimainen vaaleanpuna-pinkki, joka käyttäytyi kynnellä kuin unelma. Ah! Tähän on tehnyt mieli tarttua varmaan joka lakkauskerta nyt kun tämä Helmeristäni löytyy. Ehkäpä taas lähiaikoina teen tällä jotain, on se vaan niiiin ihana!

xo, Milja 
 

8/30/2013

Uudenlaiset varpaat (teitä on varoitettu, varpaita luvassa!)

Heippa! 

Pääsen minäkin pitkästä aikaa kirjoittelemaan tänne, jee! Ranteeni on ollut viimeaikoina niin kipeä, etten ole viitsinyt näpytellä pidempiä tekstejä tietokoneella hengaillessani, vaikka asiaa olisikin ehkä ollut. 

Ehkä mielenkiintoisin asia tässä hiljaisuuteni seassa on ollut minulle kotiutunut geelikynsien aloituspaketti. Joskus tässä kesän aikana pohdin useampaankin kertaan, kuinka kivaa olisi hommata geelit ja muut tykötarpeet ja alkaa geelaamaan varpaankynsiä. Nimenomaan varpaita, koska olen maailman laiskin varpaankynsien lakkaaja ja samat lakat saattavat olla niissä useammankin kuukauden ja noh, näyttäen niiden ehtoopuolella varsin karsealta. Geelit pysyisivät pidempään nättinä ja olisihan se hauska opetella jotain uutta. 

Tästä (ja lomarahojen takia muhkeasta palkasta) innostuneena päätinkin sitten yhtenä kauniina iltana pistää Mereneidiltä tilaukseen tuommoisen näppärän paketin, joka on ollut seuranani täällä jo pari viikkoa. Sormenkynnet ovat tätä myötä saaneet päälleen geelivahvistukset ja eilen pääsin myös laittamaan varpaani uuteen uskoon (ja poistamaan ne ikivanhat lakkaukset)! Ja hei, näistähän tuli tosi sievät! Jos ei oteta kuivia kynsinauhoja huomioon. :-D





Tadah..! Miljan ensimmäiset geelihässäkät kera koristelujen. Ei niin paha, mitä voisi olettaa. Itse tykästyin näihin kovasti, ja toivon että ne pysyvät hyvinä pitkään. Ihan jo senkin takia, ettei mun tarvisi alkaa laittamaan TAAS varpaankynsiä, se on vaan jotenkin niin vaivalloista... :-D 

Livenä nämä ovat erittäin blingit, ja glittereiden sävyerot ovat paremmin nähtävissä. Kuvat eivät ole ikinä pahemmin glittereiden parhaita ystäviä. :-) 

Näihin käytetty: 
Mereneid Sari -geelit 
China Glaze - Faith 
Nfu Oh - glittermixit 44 & 43 
Parit strassitkin on isovarpaisiin päätynyt 


Glitterharakan glitterpommivarpaat, siis! Saa nähdä, mitä seuraavaksi päädyn näillä geeleillä tekemään. :-D


xo, Milja

8/04/2013

Oman itseni copycat

Hyvä ystäväni on muuttamassa korpeen täältä sivistyksen keskeltä opintojen perässä, joten luvassa oli tietenkin läksiäisjuhlat. Ja koska olen ollut tällä viikolla töissä 6/7 päivää, olin tietenkin myös läksiäispäivänä pyörittelemässä iki-ihania sämpylöitä nälkäisille ihmisille, joten aikaa kynsien laittoon ei kamalasti jäänyt. Ja jos joku ihmettelee, miksen laittanut ennen työpäivää jo käpäliäni kuntoon niin syy on se, etteivät lakkaukset kestä töissä kuin ehkä tunnin hyvänä, jonka jälkeen ne näyttävät lähinnä siltä että olisin yrittänyt raapia tieni kivestä läpi toiselle puolelle. 

Rajallisen aikataulun vuoksi lähdinkin lähestymään missiotani kauniista kynsistä varsin yksinkertaisella "lätki asioita päällekäin" -taktiikalla. Lopputulos oli kyllä kiva, vaikkei se välttämättä enää niin kovasti välity näistä seuraavana aamupäivänä otetuista kuvista, joissa kynnet ovat olleet mukanani jo koko yön. :D 


Näihin sudittu:
OPI - DS Radiance (hopeainen, kiitos kultaseni vuosipäivälahjasta! <3) 

China Glaze - Pool Party (neonpinkki jonka kamerani taikoo ovelasti oranssiksi) 
China Glaze - Scattered & Tattered (tuhkistopperi) 
Seche Vite 


Pienimuotoisen päänjyskytyksen säestäessä kuvaussessiotani ja auringon paistaen sokaisevasti silmiini en kauheasti keskittynyt kuvalaatuun, mutta kyllä näistä kahdesta melkein identtisestä kuvasta saa jo hyvin idean. Ja miksipä siis oman itseni copycat? Tajusin tuijotellessani näitä, että olen tehnyt aika pitkälti samalla tyylillä kynnet jo aiemmin, ja silloinkin mukana oli Pool Party. Meh. Olen siis varsin idearikas. 

Mainitsemissani juhlissa eräs arvon vieraista kysyi, että "miten sä olet tehnyt nuo kynnet?" ja selittäessäni, että sudin vaan asioita päällekäin aloittaen hopeasta ja lopettaen tuohon glitterlakkaan, oli hän silmät pyöreänä ja näytti hyvin yllättyneeltä, jota seurasi kysymys; "Ai onko muka tommosta kynsilakkaa olemassa! :o Mä luulin että oot vaan roiskinut noi jotenkin". Kaikkea sitä. 


xo, Milja 

8/03/2013

Hiljaisuuden rikkomista

Onpahan tylsää aina aloittaa postauksen pyytämällä hiljaisuutta anteeksi :( Mun selkä on taasen niin tuusannuuskana, ettei koneilu ole oikein suotavaa. Nytkin koitan tehdä tämän mahdollisimman nopeasti ja selkää säästellen. *puh*

No mutta asiaan :)

Mun sydän on ihan pakahtunut Kikon Sugarmat-lakkojen kauneuden edessä! Miten mä olen tullut toimeen ilman tämmöisiä? Miten KUKAAN tulee toimeen ilman näitä?

 Mulla on nyt kolme sävyä itselläni näitä upeuksia, Spring Green, Hot Pink ja Poppy Red. Näistä Poppy Red pääsi ensimmäisenä mun kynsille. Ja mä rakastuin vielä enemmän!
Lakka kulki kynnellä kuin unelma. Levittyi juuri sinne minne pitikin ja peitti aivan ihanasti :) kaksi kerrosta riitti minulla. Kaiken lisäksi lakka on jumalallisen kaunis! Plääh. Anteeksi toisto :D
Poppy Redin seuraksi kynsille valikoitui Miljalta ostamani Models Ownin kaunis Sun Kissed, joka ei ihan peittävyydellään kyllä loista :D Sävy on silti kaunis ja huono peittävyys ei haittaa puolikuumanikyyrissä ollenkaan. Itse pidän näistä kynsistä paljon!

 
Sisällä keinovalossa



Ulkona luonnonvalossa



Puolikuumanikyyri valmistui näillä:
  • Mereneid Ridge Filler
  • Models Own - Sun Kissed
  • Eveline pikakuivattaja
  • KIKO Sugarmat - Poppy Red
Sitten vielä pienoinen ostosesittely. Onkos kenelläkään kokemusta tämmöisestä kynsinauhan "hävittäjästä"? Tämä oli Cittarissa ainoa kappale ja hintaa sillä oli 9,90. Mun on pitänyt ostaa remover, onko sillä jotain järkevää suomalaista sanaa, jo pitkään, mutta en ole löytänyt! o_o 
Ajattelin siis, että tämä karkin näköinen ja hyvälle tuoksuva mönjä saa nyt tilaisuuden näyttää mihin pystyy :)
Paketin selkämyksessä oleva ohje kertoo näin;

 "Kynsinauhoja irrottava ja kosteuttava voide, jonka ainesosat irrottaa ja kuorii hellävaraisesti ylikasvaneita kynsinauhoja, KÄYTTÖ: Hiero voidetta pieni määrä kynsinauhoihin kunnes se on kokonaan imeytynyt." 





Englanninkielinen ohje tietää kertoa vielä, että tarvittaessa voi käyttää kynsinauhantyönnintä.
Kertoilen sitten miten tämä toimii, kunhan saan kunnolla otettua sen käyttöön :) Ja kunhan tää mun keljuileva selkäni (alan epäileen jotain välilevykakkaa, koska yks rintarangan nikama on täysin kosketusarka :(( ) antaa periksi istua edes vartin.


Mutta hengissä olen, enkä ole teitä unohtanut, vaikkei minusta kuulukaan! Koitan oikeasti tulla postailemaan AINA, kun kykenen <3

                                                          -Heidi

8/02/2013

Valuhiekat

On ehdottomasti hyvä aika postata blogiin kello yhden aikaan aamuyöstä, kun on vielä aamuvuoro edessä. Noh. Mikäpä tässä. :D 

Lomani viimeisiin kynsiin lukeutui yhdet mielestäni erittäin onnistuneet kynnet, joissa viihdyin useammankin päivän. Simppelit toteuttaa, mutta silti näyttävät ja erikoiset. Mii laiks! Tämä design on vissiin alitajuntaisesti imetty jostain näkemästäni kuvasta, olisko ollut Emman kädenjälkeä..? No jokatapauksessa, ei mun alkuperäinen idea ollenkaan. 

auringossa

Halusin saada jonkun kivan kontrastin kynsille, jolloin nappasin himmeän kiillon omaavan cremelakan ja lätkin päälle tekstuuria dotting toolin avulla. Oon aika ylpeä itsestäni, että onnistuin tekemään jotain näinkin hienoa, vaikka nämä onkin ihan superhelppo tehdä. Suosittelen siis kokeilemaan! 

tsädääm, ovelasti käänsin kuvan. Auringossa kuin myös.

Nytkun näitä kuvia katsoo, niin nimettömän kynsi olisi voinut olla vähän sulavammin tehty, ei näytä niin sujuvalta efektiltä nuo valumat. 

Näissä käytetty: 
 OPI - Ogre-The-Top Blue 
Seche Vite (Ogren päällä) 
Kiko Sugar Mat - 644 Sea Blue 
Dotting tool 

varjossa

Viimeisin ylläolevista kuvista hahmottaa hieman tuota Ogren kaunista kiiltoa, joka oli yllättävän voimakas jo ilman Sechen kanssa läträämistä. Nom. Kummassakaan lakassa ei mulla ole mitään moitittavaa - OPI peitti kahdella kerroksella täydellisesti ja Kikoa on käytetty yksi kerros koristeluissa. 


taas ovelasti väärinpäin ja auringossa

Muutamia tekstuurilakkoja testanneena voin todeta, että Kikolla on ehkä parhaimmat mun makuun. Hyvin erottuva efekti, nopea kuivuvuus ja hyvä peittävyys. Ja ihana kimalle näissä glitteryksilöissä, nam! 

Miltä merkiltä löytyy oma tekstuurilakkasuosikkisi? Vai joko alkaa hiekat kyllästyttää?

xo, uninen Milja