11/05/2014

Kurkkaus Helmereihin - laatikko 1

Mulla on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, että haluaisin tehdä esittelyluontoisen postaussarjan omistamistani lakoista. Pidemmällä ajalla tarkoitan tässä tapauksessa sitä, että olen ollut aikeissa tehdä tätä jo varmaan vuoden. 

Nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja kuvasin ykköshelmerini ykkös(lakka)laatikon sisällön. Tämä postaus tulee pitämään sisällään siis yhden laatikollisen lakkoja, eli on hyvin pitkä ja kuvarikas. Ehdotankin asettautumaan mukavasti sinne ruudun toiselle puolelle siksi aikaa! 


Säilytän lakkojani ja muita tykötarpeita tutuissa ja turvallisissa Helmer-lokerikoissa, kuten aika moni muukin. Omani ovat kirkkaanpunaisia ja niitä on 3kpl, kuten kuvastakin voi päätellä. :D Laatikoissa oli joskus kyltit, missä luki mitä mikäkin laatikko sisältää, mutta neuvokas kissani jostain syystä repi kyltit aina pois ja sen koomin en niitä ole enää käyttänyt. 

Helmereiden päältä löytyy kaikkea yleisluontoista sälää - OPI.n keräilypakkaukset, vanulappuja pienessä Dior-pussukassa, Nfu Oh:n kynsinauhaöljyjä, käsivoiteita, siveltimiä, pieni roskis, UV-uuni, tikkuja... Ihan nyt vain kaikkea. Tikut, rasvat ja muut yleishyödylliset tuotteet säilytän ihanissa virkatuissa koreissa. Beige on kotiutettu Sissiltä joululahjana, kun taas turkoosi ja pinkki ovat Veeran kätösten tulosta. Kakkoshelmerin päällä nököttää tällä hetkellä myös läjä MoYoun laattoja, joille en ole vielä keksinyt muuta paikkaa. 

Ykköshelmerin kahdessa ylimmässä laatikossa on koristeita ja työvälineitä ym, joten aloitamme nyt suoraan laatikosta nro. 3, eli ensimmäisestä kynsilakoja sisältävästä boksista. 

BFF, 2NITE, GR8, FYI, TMI, IDK

Laatikon etummaisista riveistä löytyy China Glazen OMG-kokoelman lakkoja. Kuten moni tietääkin, olen kova keräilijäluonne ja "vähän" sellaista gotta catch 'em all -tyyppiä. Nämä ovat kuitenkin aivan ihania, ja ehdottomasti omistamisen arvoisia jo muutenkin. 

OMG, L8R G8R, TTYL, DV8, QT, LOL

OMG-kokoelmani toinen osa. Onhan ne nyt kauniita. :-) 

How About A Tumble?, Let's Do It In 3-D, Octa Gone Wild, Don't Be A Square, He's Going In Circles, It's My Turn

Olen halunnut laittaa vierekkäin näitä hopeakorkkisia Chinoja, joten loogisena jatkumona seuraavasta rivistöstä löytyy Kaleidoscope-kokoelman lakkoja. Tämän kokoelman holot ovat mun henkilökohtaisia lemppareitani, ja toivonkin pian omistavani näistä jokaisen. Näiden vanhempien ChG-holojen koostumus on ohuehko ja helposti kaljuuntuva, jonka vuoksi Aqua Base on aika must. 

Kaleidoscope Him Out, Rated Holographic, Liquid Crystal, Ray-Diant, Prism, Optical Illusion

Tälle riville on mahtunut vielä parit Kaleidoscopet, rinnalla Prismatic Chroma Glitters -kokoelman glittereitä. Näitä hamstrasin vuoden 2012 kauneusmessuilta, glitterharakka kun olen. Näillä saa helpolla peittävää ja näyttävää jälkeä, ja kuuluvat suosikkiglittereihini. 

Lorelei's Tiara, Marry A Millionaire, Some Like It Haute, Glitz 'n Pieces, Bling It On, Mosaic Madness

Lempiglitterini Chinalta on kuitenkin ajan myötä ollut Lorelei's Tiara, jonka käyttöaste onkin jo logon puolivälin paikkeilla. Tämän rivin kolme ensimmäistä lakkaa kuuluvat Eye Candy 3D Glitters -kokoelmaan, joka pitää sisällään monia kauniita glittereitä. Eikä glitteriä koskaan voi olla liikaa! Rivistön perästä löytyy niitä mun suosimia, monen vihaamia "tuhkakuppiglittereitä", eli Glitz Bitz n' Pieces -kokoelman lakkoja. Näistä parit on kotiutettu miiteistä Mimaxilta, jonka vuoksi korkeissa on vielä tarrajämiä. 

Scattered & Tattered, Graffiti Glitter, Tail Me Something, Shell We Dance, Seahorsin' Around, Wish On A Starfish

Tämänkin rivin parit ekat lakat ovat tuosta tuhkiskokoelmasta. Loput neljä ovat ihanasta Sea Goddess -tekstuurikokoelmasta. Näissä on hyvä tekstuurinen koostumus, kokoelmassa oli joitain oudompiakin lakkoja joita en koskaan tullut hommaamaan, kun eivät olleet niin nättejä. Suosin tällaisia "kuivemmannäköisen" pinnan tekeviä tekstuureja. 

Electra Magenta, Digital Dawn, Techno Teal, Mega Bite, 3D Fantasy, Laser Lime

Hopeakorkkisten lakkojen jälkeen laatikosta löytyy vähän lisää holoja - tällä kertaa scattered-versioita. Tronica-kokoelman lakat ovat erittäin hyväkäytöksisiä ja leimaavat myös miellyttävästi, joten pakkohan näitä on olla... pari kappaletta. 


Virtual Violet, High Def, Hyper Haute, Gamer Glam, No Way José, Electric Lilac

Tronicoiden jälkeen lakkalaatikossa vallitsee anarkia, eikä minkäänlaista loogista järjestystä ole lopuille lakoille. Ne vaan ovat samaa merkkiä ja rivissä. :D Tähän riviin on mahtunut pari nättiä violettia. 


Four Leaf Clover, Light As Air, Splish Splash, Grape Pop, Dreamsicle, Admire

Todistuksena siitä, että omistan vihreitäkin lakkoja.... Kakkoslakan olen ostanut joskus Sissiltä kirppislaatikosta, jonka vuoksi siinä on pala teippiä "käyttöasteena". En koskaan ole muistanut ottaa teippiä pois ja nyt kun kuvia ottaessani yritin, oli se liimaantunut niin hyvin kiinni että vain värillinen päällikerros irtosi. :D 


Adore, Emotion, Surfin' For Boys, Mango Madness, Inner Beauty, Oxygen

Nudelakkoja mulla kuluu huomattavia määriä töiden takia. Inner Beauty on yksi suosikkejani, se on sopivan neutraali sävy ja koostumus on moitteeton ranskislakalle. 


Harmony, Atlantis, Be Merry Be Bright, Dance Baby, Fast Track, Escaping Reality

Rivin viimeisenä oleva Escaping Reality on yksi suosikkipinkkejäni, ja olenkin käyttänyt sitä jo moneen otteeseen. Sen sijaan ruskeaa Fast Trackia en ole kerennyt kokeilemaan vielä ollenkaan, vaikka se on hengaillut laatikossa jo varmasti yli vuoden... 


Don't Touch My Tiara, Purple Panic (neon), Orange You Hot?, Sea Spray, Cosmic, Skyscraper

Rivissä toisena oleva lakka on ensimmäinen China Glaze, jonka olen Ruby Pumpsin ohella joskus Kicksistä ostanut. Kumma kyllä pullo näyttää täydeltä tässä kuvassa, vaikka todellisuudessa käyttöaste on tuon "nail lacquer with hardeners" -tekstin alapuolella. :D Viimeisenä olevan lakan olen ostanut Danielalta eräästä kynsimiitistä. :) 


Secret Peri-Wink-Le, There's Snow One Like You

Viimeisenä laatikosta löytyi tällainen parivaljakko. Täytyykin taas talvella koittaa saada tuolla valkoisella tekstuurilla jotain nättiä aikaiseksi niiden kamalien riisipuurojen sijaan. :D 


Aplodit teille kaikille, jotka jatkoitte selata ja/tai lukea postauksen tänne asti! Toivottavasti oli mukava lukukokemus, sillä tämän väsääminen oli aika työlästä... :D Mutta kai mä nyt sitten vedän tän postaussarjan kunnialla loppuun, en kyllä ihan putkeen. :D


Miltä näytti ensimmäinen lakkalaatikko? Onko himotuksenkohteita? Miltä tämä postaussarja ylipäätään teistä vaikuttaa? :) Onko just sulla myydä mulle puuttuvia Kaleidoscopeja? ;D

xo, Milja

11/02/2014

Oikea halloween

Toivottavasti kaikilla teillä on ollut mukava halloween-viikonloppu ja olette saaneet ladattua hieman akkuja ennen alkavaa viikkoa. 

Halloweeniin kuuluu olennaisena osana itselläni tietenkin teemaan sopivat kynnet. Tällä kertaa jouduin tekemään kynteni suht kiireessä, noin kymmenessä minuutissa, mutta onneksi niinkin nopeassa ajassa voi joskus (harvoin) onnistua. :) 


I Love Me -messuilta kotiutui mukavasti parit halloweeniin erinomaisesti sopivat lakat, jotka pääsivätkin nyt käyttöön. Olin myös tilannut taannoin MoYoulta halloween-aiheisen laatan, josta valikoin ablecaw14-haasteen 'trick or treat' -teemaan sopivan karkkikuvion. 


Näihin käytetty: 
Gina Tricot - White (alla)
China Glaze - Orange Knockout (oranssi neon)
Dollish Polish - Charming Starry Sky (musta glitterjelly) 

Kynsivinyylit, 
MoYou London Festive -15 + Konad black 
Seche Vite 


Dollish Polishin glitterien takia vinyylijälki ei ole niin tarkkaa kuin yleensä, mutta 10 minuuttiin nähden näistä tuli oikein mainiot. Suosittelen jokaista siis ostamaan läjän ihania vinyylejä, koska näistä ei koristelu oikein helpommaksi enää muutu! 


Kynsistä mulla ei ole enempää hölötettävää, mutta sen sijaan haluan lisätä tähän vielä kuvan tästä ihanasta Dollishista. Minä tunnetusti rakastan indielakkoja, eikä tämäkään lakka ole poikkeus.


Lakan inspiraationa toimi tähtitaivas, ja siltä tämä todellakin näyttää. Todella kaunis lakka, vaikka alussa en tästä ollutkaan yhtä innostunut, kuin parista muusta kokoelman lakoista, joita suomalaiset bloggaajat olivat päässeet suunnittelemaan. Tämä tuo kuitenkin kivaa vaihtelua kokoelmaani, sillä mustat lakat eivät kuulu mihinkään enemmistöön helmereissäni. 



Tässä vielä käyttämäni tykötarpeet kuvamuodossa. Oranssi lakka on tosiaan hyvin kirkas, ja tässä pulloshotissa se jopa näyttää miltei oikean sävyiseltä. Nom.
 





Pidemmittä puheitta toivottelen kaikille mukavaa sunnuntai-illan jatkoa. :-)

xo, Milja

10/28/2014

Vahinkohalloween

The Finnish(able) Nail Art Challenge aiheutti mulle viimeviikolla paljon päänvaivaa, kun vuorossa oli teema 'the one that never got on nails'. Mulla on joo monta lakkaa, jotka olen omistanut pienen ikuisuuden ja en ole vieläkään saanut niitä kokeiltua, joten tämä ei ollut ongelma. Sen sijaan kynsien piti sopia sekä haasteeseen, että lauantain Indiedaysin Bloggers' Inspiration Dayn tapahtumiin ja myöskin samaisen tapahtuman iltagaalaan. Jaiks. Aivoni kävivät hyvin hitaalla, ja lopulta pyysinkin Pauliinaa tulemaan myöhään perjantai-iltana käymään luonani auttamaan lakkavalinnoissa. Päädyimme kaatamaan käyttämättömien tikkujen korin (ovat muuttaneet purkista koriin :D) kokonaan lattialle ja rankkasimme lakkoja sieltä yksitellen pois. 

Lopulta valinnat olivat valmiit, Pauliina ja ystävänsä lähtivät jatkamaan iltaa muualle ja minä jäin pohtimaan seuraavaa siirtoa. Lakat oli valittuna, mutta mitä ihmettä niillä sitten tekisi? Tätä!


Alunperin sanoin Pauliinalle, etten haluaisi holoa enkä liukuväriä. Lopulta päädyin kumpaankin, haha. Violettiin väriin päädyimme kuitenkin yhdessä. :D 


Onnistuin mahduttamaan näihin peräti kolme lakkaa, joita olen hautonut helmereissäni ties kuin monta vuotta ilman kokeilua. En ymmärrä kyllä miksi en ole aiemmin näihin tarttunut, sillä kaikki lakat olivat erittäin kauniita. 


Liukuväri oli aika helppo ja varma valinta, sillä kello alkoi olla jo aika paljon ja lauantain tapahtumien vuoksi mulla oli aikainen herätys. Lakat sointuivat onneksi toisiinsa hyvin yhteen. 

Leimauksien ei ollut tarkoitus muistuttaa hämähäkinseittiä tai olla muutenkaan niin halloweenimäiset, vaan lähinnä vaan abstraktia viivastoa. Aluksi olinkin jo ihan kauhuissani näistä ja olin varma että tulen aloittamaan alusta, sillä jostain syystä leimaus näytti todella typerältä tuolla hetkellä. Otin kuitenkin erään loistavan postauksen innoittamana kätösiini China Glazen Fairy Dustin, jonka sutimisen jälkeen kynteni näyttivätkin varsin kelvollisilta. Ei tässä muuta kuin Fairy dust all the things! 


Näihin lakkauksiin käytin seuraavia tapauksia: 
Essie - To Buy Or Not To Buy (alla) 
The Polish Well - Tea Party 
Color Club - Wild At Heart 
Color Club - Revvvolution 
MoYou London Gothic -09. 
China Glaze - Fairy Dust 

Tea Party on suht ohutta tavaraa, jonka vuoksi laitoin alle ensimmäisen käsiini osuneen vaaleanvioletin lakan, muissa lakoissa ei ollutkaan mitään moitittavaa ainakaan tässä yhteydessä. Revvvolutionia ei ole turhaan kehuttu loistavaksi leimauslakaksi, sillä se leimasi kuin itsestään ja tätä tulenkin varmasti käyttämään jatkossa paljon! 


 Tarvitsen kyllä selkeästi varapullon Fairy Dustia...  

Joko kaikki muutkin ovat hukuttaneet kaiken keijukaispölyyn? 

xo, Milja 

10/23/2014

Time and Relative Dimension in Space

Helsingissäkin on maisema muuttunut talvisemmaksi ilmojen viilennyttyä ja luntakin on saatu jo vähän maahan. Olikin hauskaa, että olin juuri onnistunut tekemään semmoiset kynnet, jotka sopivat niin vahvasti kylmenevään pakkassäähän. 



Viikon takaisilla I Love Me -messuilla "pakotin" Pauliinan ostamaan ihanan vaaleansinisen Zoyan, jota sitten myöhemmin meillä tikuttaessa jäin kaipaamaan kovasti omaankin Helmeriini. Tämä olikin pakko käydä lauantaina nappaamassa vielä NailCityn pisteeltä. Kaunis jäänhuurteisen vaaleansininen sai kaverikseen toisenkin messulakan ja parit muut helmerin aarteet. 


Lakkauksiin käytetty:
Zoya - Rebel (vaaleansininen) 

Dollish Polish - The Angels Have The Phone Box (keskisininen holo) 
OPI - DS Fantasy (siniset leimat) 
OPI - DS Radiance (hopeat leimat) 
Konad square plate 01 

Tämä ihana sininen Dollish Polish on jo aiemminkin ihastelemastani Ultimate Fandom -kokoelmasta ja on saanut inspiraationsa Doctor Who:sta. Lakka ei ikävä kyllä pääse oikeuksiinsa ilman aurinkoa, mutta on pirun nätti sininen siitä huolimatta. Myöskään Zoyasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. 



Tykkään itse kynsistä paljon, sillä ne ovat simppelit ja silti näyttävät. Myös huurteinen värimaailma on mieleeni. :-) Osallistuin näillä myös The Finnish(able) Nail Art Challengen viikolle 6 aiheesta 'love this technique'. Leimaaminen on yksi osasyy siihen, miksi tänäpäivänäkin rakastan kynsienlaittoa, joten se tuntui luontevalta vaihtoehdolta viikkoteemalle. 


Iskeekö teihin huurteiset sävyt? :) Tai Doctor Who? ;D 

xo, Milja 

10/20/2014

I Love Me 2014 aka kilometripostaus

Kuten muutamana viimevuotenakin, olivat I Love Me -messut minulle tämän syksyn kohokohta. Olen odottanut messuja kuin kuuta nousevaa ja säästänyt huolella rahaa, jotta minulla olisi mahdollisuus ostaa kaikkea mahdollista haluamaani. Ja näin tosiaan teinkin! Koko viikonloppu tulikin lopulta käytettyä messuilla pyörimiseen vallan erinomaisessa seurassa. Suuri kiitos siis kaikille ihanille kynsihöpsöille, joiden kanssa tuli juteltua, pyörittyä ja hypisteltyä kaikkea ihanaa! <3 


Kuvat itse messuilta ovat minulla suht harvassa, sillä kamera oli mukanani vain perjantaina ja silloinkin lähinnä keräsin syliini kaikkea kaunista kameran kanssa heilumisen sijaan. 



Jotenkin myös uskon, että teitä kiinnostaa enemmän nähdä, mitä kaikkea lopulta raahasin kotiini messuilta ennemmin kuin katsella näitä kuvia lakkaständeistä. :D Tässä siis kaikkia rahankäytöstäni jo valmiiksi huolestuneita järkyttämään - messuostokseni tällä kertaa: 


Sunnuntaina huomasin aika viimehetkellä Grimasin pisteen, jonka olin kyllä noteeraanut paristikin kävellessäni sen ohi, mutta nyt pistäydyin tutkimaan tuotteita tarkemmin. Ständillä olikin ihan mahtavat tarjoukset, joten mukaani tarttui kuuden huulinapin paletti, sekä kaksi meikkikynää. Palettiin sai valita oman maun mukaan luomivärejä, camouflage-nappeja sekä huulimeikkejä, itse otin tosiaan pelkkiä huulivärejä, sillä kaappini tursuavat erilaisia luomivärejä jo valmiiksi. Paletissani on mattamusta, vampy-violetti, kirkkaanpunainen, viininpunainen, kirkas pinkki sekä väritön kiilto. Kuuden sävyn paletin sai lunastaa itselleen 25 euroa vastaan, meikkikynät olivat 3 euroa kappale. 



Cosmo Nordic -niminen yritys on ruvennut maahantuomaan Essenceä Suomeen, ja he olivatkin edustamassa merkkiä myös messuilla, jonka ständiltä eyelinerit päätyivät ostoskassiini. Näiden hinta taisi olla jotain 2-3 euron väliltä kappale. Myös "kynsitatuoinnit" ovat saman teltan alta, mutta nämä eivät olleet Essencen tuotteita. Arkilla oli hintaa kaksi euroa. 


Mereneid oli tuttuun tapaan myös messuilla edustettuna, ja heillä oli myös hyvin kaikkea tarjoustavaraa. Mitään sen suurempia ostoksia en heiltä tehnyt: Primer loppuneen tilalle, parit geelisiveltimet sekä kaksi viilaa. Teen kaikki paikat kynsiini geeleillä ja jaksaessani varpaissani on myös geelaukset, joten näitä tarvitsee aina. Viilat olivat hinnaltaan noin euron kappale, Primer taisi olla 4-5 euroa, siveltimien hinnoista ei mitään muistikuvaa. 

MoYou Nailsin pisteeltä ostin kaksi laattaa ja samalla minulle (ja ilmeisesti monelle muullekin) selvisi, että MoYou ja MoYou London ovat kaksi eri firmaa, jotka valmistavat kuitenkin kumpikin leimauslaattoja ja ovat muutenkin halunneet pitää samankaltaiset nimet. Erittäin hankalaa näin kuluttajan silmään sanon minä. Laatoilla oli hintaa 5e kappale, eli ei mitään halpoja kylläkään, mutta öttiäislaatat on aina kivoja... :D 



Essence-hyllystä nappasin mukaani tietenkin myös läjän lakkoja. Nämä olivat 1,99€ kappaleelta, topper taisi olla parikymmentä senttiä kalliimpi, mutta sitäkään en mene vannomaan. Joka tapauksessa nämä olivat halpoja kuin saippua, ja ostinkin näitä aika reippaasti kokeiluun. 

V-O: 
L.O.L; Love is in the air; Kiss Me, Freddy; Hello rosy (tekstuuri); Off to Miami!; A hint of love; Me & my lover (tekstuuri); Candy Love sekä tuo tekstuuripäällyslakka. 


Myös muita leimauslaattoja tuli ostettua. CesarsShopilla oli myynnissä niin MoYou Londonin, kuin Konadinkin laattoja. MoYou Londonilta kotiutui Fashionista-kokoelman -09 sekä Pro-kokoelman 20. 

Näiden Konadin Square-laattojen olemassaolon olen onnistunut jotenkin kokonaan sivuuttamaan, sillä nämä olivat minulle täysin uusi tuttavuus. Nämä olivat myynnissä vasta lauantaina, koska saapuivat Cesarsille vasta pe-la-yönä. Kuviot ovat isompia kuin normi-Konadeissa, mutta laatat ovat hassun taipuisaa tekoa. Tai ainakin noihin MoYou Londonin taustamuovillisiin tapauksiin verrattuna yllätyin itse suunnattomasti näiden "ohuudesta". Ostin näitä kaksi, numerot 01 sekä 08. 

Kaikilla näillä Cesarsin laatoilla oli messuilla hintaa 7€/kpl. 



Kuten tulevista kuvista voi päätellä, kannoin suurimman osan messurahoistani nimenomaan Cesarsin pisteelle. Moni tietääkin minun saavan pieniä hyperventilaatiokohtauksia ihanien indielakkojen myötä - ja nyt niitä oli hyllykaupalla hypisteltävänä! Iiiihanaa! Kliseisesti sanoen, olin kuin pikkulapsi karkkikaupassa ja hullunkiilto silmissäni kävin jokaisen lakan läpi. 


Dollishilta kotiutin 6 lakkaa, nämäkin lueteltuna vasemmalta oikealle: 

It's So Fluffy, I'm Gonna Die!; These Are Not The Droids You Are Looking For; The Angels Have The Phone Box; Charming Starry Sky; Tumultuous Blue Topaz; Expecto Patronum. 

Rakastan kynsilakkojen hauskoja nimiä, ja varsinkin indielakoista löytyy ihan älyttömän hauskoja ja kivoja nimiä. Olen myös siitä paha hamstraaja, että minun on joskus vain "pakko saada" joku lakka jo ihan vain nimen puolesta, tai nimi vähintäänkin saattaa vaikuttaa ostopäätökseeni myönteisesti. Näistä Star Wars -aiheinen TANTDYALF (kamala nimihirviö) sekä Harry Potterista inspiroitunut Expecto Patronum ovat nimien puolesta lemppareitani. Turkoosi Tumultuous Blue Topaz on Birth Stone -kokoelman joulukuun lakka, joten kerrankin minua onnisti näiden kuukausisysteemien kanssa, sillä syntymäkuukauteni lakka oli kaikista kaunein! 

CesarsShopilla oli myös erilaisia tarjouksia, 5 indielakkaa sai kotiuttaa itselleen hintaan 60 euroa, yksittäinen indie oli 14 euroa. Myös kolmelle lakalle oli oma tarjouksensa, olisiko neljällekin... 


Nämäkin lakat ovat Cesarsilta. Glisten&Glow:n superkehuttu HK Girl top coat päätyi minulle nyt vihdoin testiin, olen hieman mattimyöhäinen tämän asian kokeilun kanssa. Tätä en meinannut edes ostaa aluksi, mutta Cesarsin Satu jotenkin kauppasi tämän vielä matkaani... "Saat tämän nyt 12 eurolla, kun tätä on yksi pullo tässä kassalla ja en jaksa viedä sitä tuonne hyllyyn" :D Normaalihinta näillä oli messuilla 14 euroa. 

OPI:n Blush Hour on vain tuommoinen ällösöpö pinkki-fuksia-magenta-jellyglitteri, jotka ovat suuri heikkouteni, joten en voinut vain jättää tätä pyörimään muiden poistolaari-OPIen kanssa enää ostamatta sitä. Pyörittelin tätä käsissäni ties kuin pitkään perjantaina, kunnes Pauliina vihdoin sanoi, että mun on vain nyt pakko ottaa se. Selvä pyy! Poisto-OPIt olivat hinnaltaan 9 euroa. 

Color Clubin Beyond The Mistletoe on niinikään poistolaatikosta löydetty. Soma sinihopeainen glitteri, nimestään huolimatta ei liian jouluinen lakka. Tämä oli neljän euron alelaarista, mutta sain tämän kahdella eurolla Sadun sääliessä jo hieman minua, "ettet ihan kaikkia rahojasi tuhlaa, niin saat tämän vähän halvemmalla vielä, oot käynyt jo niin monta kertaa tässä." En tiedä olisiko tästä pitänyt huolestua jo lauantaina... 


Delush Polishin Dexter-aiheinen Slice of Life -kokoelmani on nyt täydellinen, sillä ostin puuttuneet 2 lakkaa nyt (myöskin Cesarsilta) itselleni. Näitä lähdin ensimmäisenä perjantaina hakemaan, sillä olin jo päättänyt ennen messuille menoa näiden ostamisesta. Kaksi muuta lakkaa nyt vain olivat söpöjä, joka on myös hyvin varteenotettava syy niiden lunastamiselle. 

V-O: 
Angel of Death, Master of Disguise, Piñata Confetti, Two Bees in a Pod. 

Indieiden hintatiedot löytyvätkin jo ylempää. Two Bees in a Pod oli alekorista, ja tämänkin sain alehinnan alehintaan (alehinta 10e) ja maksoin siitä lopulta 8 euroa.



Monena aiempanakin vuonna paikallaollut Beautypro.ee oli nytkin messuilla, jostain syystä tosin muotipuolella. China Glazeja ei oltu todellakaan hinnalla pilattu, ja nämä olivat kaikki 3,50 euroa kappaleelta. Näitä tulikin siis kotiutettua vähän reippaammin. :D Alempien kuvien alta löytyy nimet. 


V-O: 
V; It's Poppin'; Coral Star; Fly; Solar Power; If in Doubt, Surf it Out.


Stone Cold; Blue Bells Ring; Go-Go Pink; Orange Knockout; You Drive Me Coconuts; Flirty Feminity. 



NailCity edusti tuttuun tapaan taas Zoyaa. Myös näitä suloisuuksia tuli kotiutettua "muutama". :-) 


Syksyn Ignite-kokoelmasta mukaani tarttuivat Sansa, Teigen sekä Remy


Kotiutin myös syksyn koko Ultra PixieDust -tekstuurilakkasetin eli seuraavat lakat: Noir, Arianna sekä Oswin. 


Myös muiden kokoelmien lakkoja pääsi Helmerini kätköihin. Nämäkin ovat yllättäen lueteltuna vasemmalta oikealle: 

Charisma, Aria, Indigo, Rebel sekä Hudson. 

Zoyan lakkoja sai ostaa joko hintaan 12e/kpl tai 44e/4kpl, näistäkin sain lopulta pari euroa alennusta ilmeisesti silkasta säälistä, sillä NailCityn myyjät jo hieman naureskelivat minulle, että kuinka jaksan olla kolmatta päivää paikanpäällä ja löydänkö muka vielä jotain ostettavaa. :D 

Ja eikä tässä vielä kaikki! 
Kuvia en ottanut kolmesta teebokseista (yht. 5e), Ziajan suihkugeelistä (4,95e), Batisten kuivashampoosta (4e), Joicon shampoo&hoitoaine-duosta (15e) tahi limppulajitelmastani (5e). Muuten ostokseni olivat tältä erää tässä. :-) 

Messut olivat mielestäni erittäin mukavat, vaikkakin tungosta riitti ja tarjoukset eivät ehkä yltäneet loppupeleissä viimevuoden tasolle. Ilmaisnäytteitäkin jaettiin huomattavan vähän viimevuosiin nähden, ja varsinkin muotipuoli oli erittäin köyhä ja markkinamainen. Erityisesti MoroccanOil-pisteen puuttuminen jäi itseäni harmittamaan, sillä pidän tuotteista kovasti ja olisin mahdollisesti halunnut heidän tuotteitaan tutkia. Mutta onneksi messuilla oli paljon muita asioita nähtävänä ja koettavana, missään nimessä en näitä messuja huonoiksi lähtisi väittämään. :-) 

Kuinka moni teistä oli messuilla? Bongasitteko lakkapöksyjä? Mikä oli teille messujen Se Juttu? Kuinka moni laski, miten paljon käytin messuilla rahaa ja pyörtyi? 

xo, Milja

Noiden parin linkin klikkailu ei hyödytä minua ollenkaan, halusin vain linkitellä teille Cesarsin ja Nailcityn, sillä pidän kovasti kummastakin firmasta ja niiden tuotteet ovat vahvasti tässä postauksessa esillä. 

Kenenkään kukkaroa tai pankkitiliä ei vahingoitettu postauksen tekemisessä. Kirjoittaja ei joudu elämään pelkällä kynsilakalla tulevaa kuukautta.

10/14/2014

You know nothing of this lifetime, Dexter Morgan

Tilasin taannoin 3kpl ihania Dollish Polisheja, jotka seikkailivatkin minulle kuukauden ajan koukaten kivasti Kanadan kautta. Saatuani ne vihdoin rakastaville käsivarsilleni en yksinkertaisesti voinut lakata tuijottamasta niitä. Niin kauniita, niin upeita. 

Siispä eilen, kansainvälisenä epäonnistumisen päivänä, päätin lykätä nuo kaikki kolme kaunokaista yhteen. Tuloksena ei ollut kolminkertaisesti kaunista, vaan lähinnä koivumetsässä vaeltavia LSD-leopardeja. 

Hämmentävää vaikutelmaa tehostaakseni otin puolet kuvista makro-objektiivilla, joten lopputulos on vähintäänkin hämyinen. 



Nämä lakkaukset ovat Finnish(able) nail art challenge -haasteen viikolle 5 ja aiheeseen 'familiar pattern'. Mikäs olisikaan tutumpi kuvio, kuin eläinprintit. Alunperin ajattelin tehdä pelkällä One Lifetime With Youlla ja valkoisella, mutta jotenkin taas lähti lapasesta ja nyt kaduttaa. :D 



Näihin käytetyt lakat ovat kaikki Dollish Polishin Ultimate Fandom -kokoelmasta valkoista Essien Blancia lukuunttamatta, ja mun oli pakko saada nämä kolme puoliksi jo nimien takia. Ja onhan ne nyt nättejä! Koristelut olen tehnyt dotting toolilla. 





Varmistaakseni kuvayliannostuksen tässä postauksessa, tässä vielä pulloshotit ylikuormittamaan nettiselaimianne ja aiheuttamaan huokailuja lakkojen kauneudesta. 



Lord of the Rings -trilogiasta inspiroitunut One Lifetime With You on yksi suosikkilakoistani pitkään aikaan. 



Dexter-ohjelmasta inspiraationsa saanut Slice of Life ei myöskään ole mikään rumilus... 


Eikä ole myöskään Game of Thrones -henkinen You Know Nothing Jon Snow, tai tuttavallisemmin Jon Snöö, kuten Heidin kanssa sanotaan. :-D 

Aiemmat lakkaukseni ABLECAW14-haasteeseen löytyvät toistaiseksi vain Instagramin puolelta, mutta mikäli kiinnostusta löytyy, voin tehdä niistä tännekin puolelle kollaasin, ihan vain todisteena siitä, että kerrankin osallistun johonkin haasteeseen ja olen vieläpä aikataulussa mukana! :D 

Löytyikö uusia himotuksenkohteita? Onko teidän leopardit happohyppelyllä? 

xo, Milja